lauantai 25. maaliskuuta 2023

Pätkä-apurahat 2023

Sarjakuvantekijät ry:n Kopiosto-varoista jaettavat Pätkä-apurahat julkistettiin Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 25.3.2023. Apurahasumma on kertynyt Kopioston yhdistykselle tilittämistä kopiointikorvauksista vuoden 2022 kuluessa. 

Apuraharaadin puheenjohtajana toimi Sarjakuvantekijät ry:n hallituksen edustajana Vesa Ilmaranta, sekä kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää, Reetta Laitinen ja Eeva Meltio.

Hakemuksia saapui ennätysmäärä, 129 kpl. Haettu kokonaissumma oli 369 444 euroa. Apurahoja myönnettiin 23 kpl, kokonaissummaltaan 63 000 euroa.


Apurahojen saajat


Ermilä Suvi
Sarjakuvakirja, 2000 €

Hassinen Unja
Sarjakuvakirja, 3000 €

Kallio Kaltsu
Sarjakuvalehti, 3000 €

Kantola Petteri
Sarjakuva-albumin käsikirjoitus, 2000 €

Kemppainen Heikki
Sarjakuva-albumi, 3000 €

Kesänen Susanna
Sarjakuvakirja, 3000 €

Koponen Jouni
Työskentely, 2000 €

Kovács Kati
Sarjakuvateos, 3000 €

Lietzén Mika
Sarjakuvateos, 3000 €

Lust Kimmo
Sarjakuvaromaanin käsikirjoitus, 2000 €

Malin Mitja
Sarjakuvakirja, 3000 €

Meriläinen Taina
Sarjakuva-albumin piirrostyö, 3000 €

Moisseinen Hanneriina
Sarjakuvateos, puhtaaksipiirtäminen, 3000 €

Muhonen Anne
Lastensarjakuvan jatko-osa, 3000 €

Mukka Kiira & Kalliomäki Iriini
Sarjakuvaromaani, 3000 €

Musturi Tommi
Sarjakuvaromaanin painatus, 2000 €

Mäkelä Tuula
Sarjakuvateos, piirtäminen, 3000 €

Rapi Aapo
Sarjakuva-albumi, 3000 €

Ronkainen Timo
Tietokirja, 2000 €

Salminen Aiju
Sarjakuvaprojekti, 3000 €

Sihvonen Kari
Sarjakuva-albumin piirrostyö, 3000 €

Suorsa Jaana
Sarjakuva-albumi, 3000 €

Westin Miila
Sarjakuva-albumin piirrostyö, 3000 €