maanantai 18. joulukuuta 2017

Hae Pätkä-apurahaa

Sarjakuvantekijät ry:n vuotuiset Pätkä-apurahat ovat taas haettavana 31.1.2018 mennessä.

Apurahoja myönnetään työskentelyyn ja erilaisten sarjakuvahankkeiden toteuttamiseen. Vapaamuotoiset hakemukset on postitettava 31.1.2018 mennessä osoitteeseen Sarjakuvantekijät ry, PL 130, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä "hakemus".

Pätkä-apurahat ovet yleensä suuruudeltaan noin 1000-3000 euroa, ja niitä jaetaan vuodesta riippuen noin 20-25 kpl. Apurahoja voi hakea ja saada vaikka ei olisikaan Sarjakuvantekijät ry:n jäsen. Varat apurahoihin tulevat Kopiosto ry:n kanavoimista kopiointikorvauksista.

Lisätietoa apurahojen hakemisesta.


perjantai 24. marraskuuta 2017

Oulun sarjakuvafestivaalit 1.–3.12.2017

Vuotuiset Oulun sarjakuvafestivaalit ovat tänä vuonna 1.–3.12.2017. Ohjelmaa ja näyttelyitä on mm. Oulun Taidemuseossa, Oulun pääkirjastolla ja Oulun sarjakuvakeskuksella.

Lisätietoa: Oulun sarjakuvafestivaalit


Oulun taidemuseon Comics Effects -näyttelykokonaisuudessa on esillä mm. Oulun sarjakuvakeskuksen kokoama 101 sarjakuvaa Suomesta -näyttely. Siinä on mukana sarjakuvasivu jokaisesta itsenäisen Suomen vuodesta 101 sarjakuvantekijän piirtämänä. Vuodet arvottiin tekijöiden kesken. Sarjakuvantekijät ry oli mukana hankkeessa.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus vuodelle 2018

Sarjakuvantekijät ry:n syyskokous pidettiin Helsingin sarjakuvakeskuksella keskiviikkona 8.11.2017 klo 18.

Kokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallitus ensi vuodelle, ja käsiteltiin muut sääntömääräiset asiat.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus vuodelle 2018 on: Timo Kokkila (pj), Harri Filppa, Vesa Ilmaranta, Solja Järvenpää, Reima Mäkinen, Jaana Suorsa ja Aino Sutinen.

torstai 24. elokuuta 2017

Helsingin sarjakuvafestivaalit 2.‒3.9.2017

Helsingin sarjakuvafestivaalit järjestetään tänä vuonna uudessa paikassa, eli Suvilahden alueella Kattilahallissa (Sörnäisten rantatie 22). Pienlehtitapahtuma Zinefest on samalla alueella sijaitsevan Oranssi ry:n tiloissa.

Tapahtuman kansainvälisiä vieraita ovat mm. Jose Muñoz (Argentiina), Berliac (Argentiina), Sarah Glidden (USA), Gilbert Shelton (USA), Dan Berry (Iso-Britannia) sekä Amanda Baeza (Chile-Portugali).

Festivaaleille on vapaa pääsy.

Ohjelma ja lisätietoa: www.sarjakuvafestivaalit.fi

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Sanaston palvelut sarjakuvantekijöille

Sanasto on kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö. Sanastosta voi hankkia luvan kirjallisuuden käyttöön eri tarkoituksiin, ja Sanasto jakaa kirjastojen lainauskorvauksia suoraan kirjailijoille ja kääntäjille.

Sarjakuvantekijöillekin Sanasto voi olla merkittävä, sillä lainauskorvauksia maksetaan myös sarjakuvan käsikirjoituksen osalta. Sarjakuvakirjoissa tekstin osuudeksi on määritelty 37,7 % teoksen saamasta lainauskorvauksesta. Lehdissä julkaistavista sarjakuvista korvausta ei kerry. Summat eivät yleensä ole suuria, mutta jos teoksiasi lainataan kirjastoista, Sanastoon kannattaa ilman muuta liittyä.

Sanastoon liittyminen ja jäsenyys on ilmaista. Liittymisen jälkeen voit itse käydä kirjaamassa järjestelmään omat teoksesi joita on yleisissä kirjastoissa. Sanasto tilittää kirjoittajille kuuluvat korvaukset vuosittain. Jäseniä Sanastossa on yli 7500.

Sanaston nettisivu
Sanasto Facebookissa

perjantai 26. toukokuuta 2017

Tekijänoikeustietoa

Tekijänoikeudet ovat pohjana lähes kaikille sarjakuvantekijöiden tuloille. Esimerkiksi julkaisuoikeuksien myyminen lehdille tai kustantajille pohjautuu tekijänoikeuteen.

Tekijänoikeuslaki sanoo mm. että:

"Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus teokseen, olkoonpa se kaunokirjallinen tahi selittävä kirjallinen tai suullinen esitys, sävellys- tai näyttämöteos, elokuvateos, valokuvateos tai muu kuvataiteen teos, rakennustaiteen, taidekäsityön tai taideteollisuuden tuote taikka ilmetköönpä se muulla tavalla."

Selkeämmin sanottuna siis, jos teet omaperäisen taideteoksen, vaikkapa sarjakuvan, sinulle syntyy siihen tekijänoikeus automaattisesti. Tekijänoikeuden syntyminen ei edellytä mitään merkintöjä tai rekisteröintejä.

Koska tekijänoikeus on erittäin merkittävä niin sarjakuvantekijöille kuin muillekin luovalla alalla toimiville, päätimme koota tähän muutamia aihetta käsitteleviä artikkeleita ja linkkejä.
P.S. Sarjakuvissakin yleisesti käytetty copyright-merkki © ei ole eurooppalaisessa lainsäädännössä edellytys tekijänoikeuden syntymiseen. Copyright-merkillä on kuitenkin usein tapana merkitä kuka omistaa oikeudet teokseen tai kenen luvalla se on julkaistu.

---

Heikki Jokisen artikkeli Kuvittajat ry:n sivuilla selvittää tekijänoikeuksia varsin selkeästi kuvittajien kannalta. Kaikki tuolla sanottu pätee varsin hyvin myös sarjakuvantekijöihin.

Kuvaston sivuilla oleva Kuvaoikeuksien ABC käsittelee tekijänoikeustermejä kuvataitelijoiden kannalta. Monet kuvataiteilijat myyvät teoksiaan fyysisinä esineinä, toisin kuin useimmat sarjakuvantekijät. Monet asiat ovat kuitenkin myös yhteisiä.

Kuvaston sivuilta löytyy myös artikkeli siitä miten teoksen omistusoikeus ja tekijänoikeus eroavat toisistaan. Sarjakuvaoriginaalinkaan ostajalle ei siirry teoksen julkaisuoikeutta.

Kopioston sivuilla on myös kooste tekijänoikeuden perusteista.

Kopioston ja opetus- ja kulttuuriministeriön yhteistyössä tuottama sivusto Kopiraittilan koulu tarjoaa tekijänoikeustietoa koulumaailmaan, eli opettajille ja oppilaille. Monet sarjakuvantekijätkin toimivat ainakin silloin tällöin opetustehtävissä, joten täältä voi etsiä tietoa siitä mitä materiaalia ja millä ehdoilla voi käyttää opetuksessa. Samoin eri ikäisille oppilaille sivustolta löytyy runsaasti tutkittavaa.

Tekijänoikeus on periaatteessa yksinkertainen asia, mutta käytännössä siihen liittyy monia epämääräisyyksiä, rajanvetoja ja tulkinnanvaraisuuksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämä Tekijänoikeusneuvosto on taho, joka voi antaa lausuntoja epäselvistä tilanteista. Neuvoston lausunnot ovat suosituksia, niillä ei ole lainvoimaa, mutta ne antavat todennäköisesti suuntaa sille miten epäselviä tapauksia pitäisi tulkita. Kuka tahansa voi pyytää neuvostolta lausuntoa tekijänoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Sivulla on myös raportit neuvoston vuosien varrella käsittelemistä asioista.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Mikä on tekijäfoorumi?


Tekijäfoorumi on vuonna 2010 perustettu tekijöitä ja esittäviä taiteilijoita edustavien järjestöjen yhteistyöelin, joka keskittyy tekijöiden ja esiintyvien taiteilijoiden tekijänoikeuskysymyksiin. Se ennakoi ja seuraa tekijänoikeusalan tapahtumia ja reagoi, kun siihen löytyy yhteinen tarve.

Sarjakuvantekijät ry on Tekijäfoorumin jäsenjärjestö.

Tekijäfoorumin tarkoituksena on yhteiskunnallinen vaikuttaminen tekijänoikeusasioissa, jäsenjärjestöjensä keskinäisen tiedonkulun parantaminen sekä yhteisten kannanottojen ja materiaalien valmistaminen ja tapahtumien järjestäminen.

Tekijäfoorumi on vapaamuotoinen verkosto, jonka jäseninä on 29 luovien alojen järjestöä. Järjestöt edustavat yhteensä noin 50.000 luovan alan tekijää ja taiteilijaa.


TEKIJÄFOORUMIN JÄSENJÄRJESTÖT: 

Animaatioklinikka - Suomen animaationtekijät ry
Finlands svenska författareförening rf
Finlands Svenska Skådespelarförbund rf
Freelance Ohjelmatyöntekijät FOT ry
Grafia ry
Kuvittajat ry
Sarjakuvantekijät ry
Suomen arvostelijain liitto ry
Suomen Elokuvaajien Yhdistys ry
Suomen elokuvaohjaajaliitto
Suomen Journalistiliitto ry
Suomen Journalistiliitto ry
- Kääntäjien ammattiosasto KAOS ry
Suomen Journalistiliitto ry
- Suomen freelancer-journalistit SFJ
Suomen Journalistiliitto ry
- Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL
Suomen Journalistiliitto ry
- Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL
- freelance-ammattiosasto FAO
Suomen Kirjailijaliitto ry
Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ry
Suomen Muusikkojen Liitto ry
Suomen Nuorisokirjailijat ry
Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry
Suomen Näyttelijäliitto ry
Suomen Radio- ja TV-selostajat ry
Suomen Säveltäjät ry
Suomen Taiteilijaseura
Suomen tiedetoimittajain liitto ry
Suomen tietokirjailijat ry

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Kopioston tiedote tekijänoikeuksien yhteishallinnointilaista


Vuoden 2017 alusta on astunut voimaan uusi laki tekijänoikeuksien yhteishallinnoinnista. Jos olet Sarjakuvantekijät ry:n jäsen, tämä koskee myös sinua.

Lakimuutos ei vaadi sinulta, eli oikeudenhaltijalta mitään toimenpiteitä.

Kopioston jäsenjärjestölle, eli tässä tapauksessa Sarjakuvantekijät ry:lle antamasi valtakirja mahdollistaa sen, että Kopiosto voi myöntää kollektiivisia oikeuksia esim. valokopiointiin kouluissa, julkishallinnossa yms. Näistä oikeuksista kerätyt tekijänoikeuskorvaukset Kopiosto tilittää eri alojen järjestöille, jotka jakavat ne useimmiten apurahoina oikeuksien haltijoille. Näistä varoista maksetaan myös Sarjakuvantekijät ry:n vuotuiset Pätkä-apurahat.

Kopioston tiedote lakimuutoksesta alla, sekä sama PDF-muodossa tästä linkistä.

--------

Hyvä valtuutuksen antanut oikeudenhaltija!
Tekijänoikeusjärjestöjen toimintaan vaikuttaa vuoden 2017 alusta uusi laki tekijänoikeuden yhteishallinnoinnista. Sen tavoitteena on edistää tekijänoikeushallinnon avoimuutta ja hyvää hallintotapaa. Suomessa toimivien tekijänoikeusjärjestöjen toimintaan uusi laki ei tuo merkittäviä muutoksia, sillä järjestöjen toiminta on jo pitkälti yhteishallinnointilain vaatimusten mukaista. Tekijänoikeusjärjestöillä on kuitenkin lain mukaan velvollisuus antaa oikeudenhaltijoille tiettyjä tietoja, esimerkiksi hallinnoimistaan oikeuksista ja oikeudenhaltijan valintamahdollisuuksista. Nämä tiedot on koottu tähän dokumenttiin.
Uusi laki ei edellytä sinulta toimenpiteitä, ja ennen 1.1.2017 jäsenjärjestöllesi antamasi valtuutus on voimassa sellaisenaan. Kopioston lisensiointi jatkuu alueilla, joilla sitä on tähänkin asti toteutettu.
Kopiostolle annettavien oikeuksien luokitus
·         Kopioston kevätkokous vahvistaa 27.4.2017 oikeuksien luokat, joilla Kopiosto kerää oikeuksia ja tarjoaa lisensiointipalveluita. Yksityiskohtainen tieto luokituksesta tulee Kopioston nettisivuille kevätkokouksen jälkeen. Aikaisemmin antamasi valtuutus kattaa kevätkokouksessa vahvistettavat oikeuksien luokat, joten sinulta ei edellytetä mitään toimenpiteitä.
 Oikeudenhaltijan oikeus valita yhteishallinnointiorganisaatio
·         Oikeudenhaltija saa vapaasti valita tekijänoikeusjärjestön (yhteishallinnointiorganisaation), jolle antaa valtuuden. Valtuuden voi antaa myös suoraan muuhun EU:n jäsenvaltioon sijoittuneelle tekijänoikeusjärjestölle ja sen voi rajata koskemaan vain tiettyä maantieteellistä aluetta.
·         Kopioston eurooppalaiset sisarjärjestöt antavat jo suomalaisten oikeudenhaltijoiden puolesta lupia sopimusten mukaisesti ja maksavat tästä korvaukset Kopiostolle, joka tilittää ne edelleen oikeudenhaltijoille.  
·         Suomessa ei juuri ole Kopioston toiminta-aloilla muita tekijänoikeusjärjestöjä.
Oikeudenhaltijan itsenäinen oikeus myöntää lisenssi
·         Oikeudenhaltijalla on Kopiostolle antamastaan valtuutuksesta riippumatta oikeus myöntää lupia teostensa ei-kaupalliseen käyttöön. Tekijänoikeussopimuksen antaneiden oikeudenhaltijoiden oikeus antaa käyttölupia näin ollen laajenee. Kopiosto-valvontavaltakirjan antaneilla oikeus antaa käyttölupia on jo ennestään rajoittamaton.
·         Jos teoksella on muitakin oikeudenhaltijoita, luvansaaja tarvitsee luonnollisesti suostumuksen heiltäkin. Esimerkiksi kustantajan, tuottajan tai muiden tekijöiden lupa on useimmiten myös tarpeen.
Oikeudenhaltijan oikeus peruuttaa yhteishallinnointia koskeva valtuutus
·         Oikeudenhaltijalla on oikeus peruuttaa antamansa valtuutus osittain tai kokonaan.   
·         Tiedot peruuttamismenettelystä julkaistaan Kopioston verkkosivuilla kevätkokouksen jälkeen.
·         Valtuutuksen peruuttamista koskevan irtisanomisajan on oltava kohtuullinen, enintään kuuden kuukauden mittainen tai irtisanomisen voidaan edellyttää astuvan voimaan vasta sen tilikauden päättyessä, jona ilmoitus on annettu.
·         Kopiostolle tai sen jäsenjärjestölle annetun valtuutuksen peruuttamiseen ei liity muita kuin irtisanomisajan pituutta koskevia ehtoja.
·         Valtuutuksen peruuttaminen ei vaikuta lisensseihin, jotka Kopiosto on ennen valtuutuksen päättymistä myöntänyt eikä oikeuteen saada Kopioston jakopäätösten mukaiset tekijänoikeuskorvaukset. Peruutus ei myöskään vaikuta Kopioston velvollisuuksiin koskien tekijänoikeuskorvausten hallinnointia, teosvalikoimatiedon antamista, täsmällistä ja oikea-aikaista tilitystä ja velvollisuutta käsitellä valituksia.

Tiedustelut sähköpostitse osoitteeseen neuvonta@kopiosto.fi tai puhelimitse Johanna Haapiainen-Makkonen, avustava lakimies, p. 09 4315 2302 (ma-ke klo 14-15).

Linkit:

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Vuoden 2016 sarjakuvateko

Sarjakuvantekijät ry:n kunniapalkinto
Esa Holopaiselle 24HCD Muhos -tapahtumien järjestämisestä

Sarjakuvantekijät ry luovutti Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 18.3.2017 perinteisen kunniapalkintonsa suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta. Palkinto on ulkoiselta muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.




Palkinto myönnettiin tällä kertaa sarjakuvantekijä Esa Holopaiselle hänen jo kymmenen vuoden ajan Muhoksella järjestämistään 24 h sarjakuva -piirtämistapahtumista. Idea on kansainvälinen, ja vuosittainen tapahtuma on muodostunut suosituksi ja tekijöille antoisaksi.

Holopainen (s. 1958 Tyrnävällä) on tehnyt jo mittavan uran sarjakuvantekijänä ja kuvittajana. Hän opiskeli Limingan taidekoulussa ja Oulun käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa ja on toiminut sekä sarjakuvapiirtäjänä että puuseppänä. Häneltä on julkaistu sarjakuvia sekä lehdissä että albumeina, mm. Tyrnävän verikoirat (1–5, 2000–2011), Zombieline (2006), Kärsämäki (2011), Jere Kostamus ja Big Joki (2011).

Tapahtumien sarjakuvia on julkaistu e-kirjoina (24HCD Muhos 2014, 2015, 2016), ja e-kirjoina ovat ilmestyneet myös lastensarjakuvakirja Pavel (2014), Zombie Antologia (2014) ja Perheellinen Robotti (2014).

Aiemmin Esa Holopainen eli nimimerkki Holecek on ansioitunut myös Sarjakuvantekijät ry:n ja Egmont Kustannus Oy:n Sarjis-kilpailussa 2004, 2005, 2007 ja 2009.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat 18.3.2017

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja Kopiostovaroistaan, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista valokopioina ja nykyään myös  digitaalisesti.

Tällä kertaa hakemuksia kertyi 120 kpl ja yhteensä 268.679 euron arvosta. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa oli jälleen yhdistyksen hallituksen edustajan lisäksi kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää.

Seuraava haku on vuoden lopussa ja jako jälleen vuoden 2018 alussa, ja niistä saa lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista


Sarjakuvantekijät ry:n Kopiostovaroista jaettiin Pätkä-apurahat Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 18.3.2017


Apuraharaati Annukka Leppänen, Outi Mentula, Vesa Ilmaranta (pj).

------------------------

Hakija, kohde tai teoksen nimi, apurahan summa:

Sami Aho, käsikirjoittamiseen, ”Sylttytehdas” -albumisarja, 3.000 €

Jussi-Pekka Ahonen, uuteen ”Villimpi Pohjola” -albumiin, 2.000 €

Maria Björklund, kuukauden sarjakuvan piirtämiseen ”Vuoden sarjakuva” -kokoelmaan, 2.000 €

Petri Hiltunen, sarjakuva-albumiin ”Agnes”, 3.000 €

Kristian Huitula, kahden sarjakuva-albumin toteutukseen (käsikirjoitusmuokkaus/piirros/väritys), 3.000 €

Juliana Hyrri, kokeelliseen sarjakuvaprojektiin ”Altistettu”, 2.000 €

Liisa Kallio, puhtaaksipiirtämiseen, 2.000 €

Toni Karonen, ”Foederati”-sarjakuvan työstämiseen (1. osan 2.painos, kuvittajan palkkion osaan), 1.000 €

Hannu Kesola, käsikirjoittamiseen, ”Empire Adrift”, ”Divison PSI Blue”, ”The Knifeman”, 3.000 €

Kati Kovács, sarjakuva-albumin toteuttamiseen, ”Quo vadis, Katalin?”, 3.000 €

Janne Kukkonen, taiteelliseen työskentelyyn, ”Voro”, 3.000 €

Verna Kuutti, sarjakuvateoksen piirtämiseen ,”Nainen leijonan voimilla”, 2.000 €

Kaisa Leka, taiteelliseen työskentelyyn, ”The Gloves Come Off”, 3.000 € 

Sami Makkonen, sarjakuvaromaanin viimeistelyyn, ”Kalevala”,  3.000 €

Tommi Musturi, sarjakuvaromaanin taiteelliseen työhon, ”Future” (työnimi), 3.000 €

Susanna Oravainen, värisarjakuvakirjan painatukseen, ”October Magus”, 1.000 €

Joiku Rauhala, käsikirjoittamiseen, 3.000 €

Aleksi Remes, ”The Flower of End” I ja II osaan, 2.000 €

Max Sarin, käsikirjoittamiseen, 2.000 €

Mark Ståhle, sarjakuva-albumin viimeistelyyn, ”Jumalaiset loiset” (osa I ”Tyhmää lihaa”, II osa ”Samaan aikaan toisaalla”), 2.000 €

Viljami Vaskonen, sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen, ”Kaartissa” (perustuen Viljo Sohkasen teokseen ”Punakaartilaisen päiväkirja”, W+G 1967), 3.000 €

Amanda Vähämäki, taiteelliseen työskentelyyn, 3.000 €

------------------------

Apurahoja 22 kpl, Hallituksen päätös jaettavasta kokonaissummasta: 54.000

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Titu, eli Jorma Tiittanen 1929-2017

Seura-lehden pitkäaikainen pilapiirtäjä Jorma Tiittanen on kuollut. Titu-nimimerkillään Tiittanen piirsi ajankohtaisia pilapiirroksia Seura-lehteen vuosina 1965-2009, ja se oli yksi lehden luetuimpia sivuja. Titu piirsi jonkin verran myös sanomalehtisarjakuvaa, Herra Jalkanen ilmestyi muutamissa lehdissä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvulla.

Seuran juttu Titun muistoksi.

Seuran juttu vuodelta 2009 kun Titu jäi lehdestä eläkkeelle.

Helsingin Sanomien muistokirjoitus.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Luova100

Tekijänoikeusjärjestö Kopioston Luova100 -hanke juhlistaa 100 vuotta täyttävää Suomea. Hanke esittelee videoina laajan joukon suomalaisia luovien alojen ammattilaisia. Videoita julkaistaan pitkin vuotta 2017.

Sarjakuvantekijöitä hankkeessa edustaa Puupäähatullakin palkittu Ville Pirinen, joka videon tekemisen jälkeen on valittu sarjakuvan läänintaiteilijaksi Pirkanmaalle.

Luova100: sarjakuvantekijä Ville Pirinen.