Tiitu Takalon sarjakuvakirja "Minä, Mikko ja Annikki" on voittanut Ranskassa vuoden parhaan sarjakuva-albumin Grand Prix Artémisia -palkinnon. Palkinto jaetaan vuosittain naistekijöiden sarjakuville.
Omaelämäkerrallinen sarjakuva kertoo Tiitun ja Mikon rakkaustarinan sekä miten se kietoutuu taisteluun Tampereen Tammelan kaupunginosassa olevan Annikin puutalokorttelin säilyttämisen puolesta. Samalla kirja kuvaa myös kyläpahasen kasvun maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. Takalo voitti teoksellaan Sarjakuva-Finlandia -palkinnon vuonna 2015.
Kirjan on ranskaksi julkaissut vuonna 2020 Rue de l’échiquier -kustantamo nimellä "Moi, Mikko et Annikki" ja sen on kääntänyt ranskaksi Kirsi Kinnunen. Kirjan julkaisi Suomessa vuonna 2014 Suuri Kurpitsa -kustantamo.
Moi, Mikko et Annikki © Tiitu Takalo |
Artémisia-palkinto on jaettu suomalaiselle sarjakuvantekijälle jo kerran aiemmin: Hanneriina Moisseisen "Kannas", jonka on ranskaksi julkaissut Actes Sud L’An 2 -kustantamo nimellä "La Terre perdue", sai vuonna 2019 Prix Artémisia Mémoire -historiapalkinnon.
Ranskassa julkaistaan vuosittain noin 5000 uutta sarjakuvanimikettä ja sarjakuvan osuus kirjamyynnistä on 13 prosenttia. Julkaisuista viidennes on käännettyjä ja suomalaisia sarjakuvateoksia on ranskaksi julkaistu vuodesta 2000 vajaat 120 nimikettä.