Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahoja myönnetään työskentelyyn ja erilaisten sarjakuvahankkeiden toteuttamiseen. Vuoden 2016 apurahoissa piirrostyön rinnalla raadin erityishuomion ja korvamerkittyä rahaa saavat käsikirjoittaminen sekä suomenkielisten sarjakuvien kääntäminen muille kielille.
Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat ovat vuosittain haettavina niin, että hakemukset on lähetettävä viimeistään 31.1. Mikäli päivä osuu lauantaihin tai sunnuntaihin, hyväksymme vielä maanantaina Suomesta lähetetyt kirjeet. Ulkomailta lähetettäessä postileiman on oltava viimeistään 30.1. tai sitä aiempi.
Lähettäkää vapaamuotoinen apurahahakemus osoitteeseen Sarjakuvantekijät ry, PL 130, 00121 Helsinki. Kuoreen merkintä "Hakemus".
Muistakaa merkitä hakemukseen haettava rahamäärä sekä yhteystiedot, sosiaaliturvatunnus ja pankkitilin numero. Apurahalautakunta toivoo myös hyviä perusteluita. Perinteisesti hakemuksista ovat parhaiten menestyneet sellaiset, joissa on selkeä projekti ja sen toteuttamiseen tähtäävä realistinen työsuunnitelma. Raati on aina arvovaltainen ja valistunut, mutta hakijan on myös hyvä kertoa aiemmista saavutuksistaan. Työnäytteet ovat myös suositeltavia. Apurahaa voi anoa ja saada vaikka ei olisi yhdistyksen jäsen.

Suurin osa myönnetyistä Pätkä-apurahoista on suuruudeltaan 1000-3000 euroa, eli kovin suuria hankkeita niillä ei voi toteuttaa ainakaan kokonaan. Hankkeesta riippuen rahaa voi anoa enemmänkin, mutta apuraharaadilla on myös oikeus harkintansa mukaan muuttaa summaa. Kerro hakemuksessa, mikäli se ei sinulle sovi. Muut samaan hankkeeseen saadut apurahat on myös kerrottava, myös jos päätös niistä tulee hakuajan loputtua.
Jos sait Pätkä-apurahan viime hakukierroksella niin nyt ei kannata haaskata ruutia, sillä rahaa voi saada uudelleen vasta välivuoden jälkeen. Vuonna 2015 jaetut kertaluonteiset Lainauskorvausapurahat eivät kuitenkaan vaikuta Pätkä-apurahan saamiseen.

Jos saat apurahan, muista myös raportoida sen käytöstä vuoden loppuun mennessä. Lyhyt vapaamuotoinen selostus hankkeen tilanteesta riittää. Raporttiin voi myös liitää kopioita esim. kuiteista tai tehdyistä sivuista. Ihannetapauksessa mukaan voi liittää vaikkapa valmiin albumin. Emme oleta että kaikki hankkeet valmistuisivat vuoden kuluessa, mutta haluamme tietää mitä niille kuuluu. Raportointia voi jatkaa taas seuraavaan vuodenvaihteeseen mennessä.
Pätkä-apurahoihin käytettävät varat tulevat Kopioston jakamista valokopiointikorvauksista. Oppilaitoksista, yrityksistä ja julkiselta sektorilta kerätyt valokopiointikorvaukset jaetaan Kopioston jäsenjärjestöille kopiointitutkimusten perusteella. Sarjakuvantekijöiden tapauksessa varat jaetaan eteenpäin Pätkä-apurahoina, jotka tunnetaan myös Kopiosto-apurahoina. Eri nimistä huolimatta kyse on samasta asiasta.
Lisäohjeita täällä!
Lisäohjeita täällä!