perjantai 9. joulukuuta 2016

Heikki Jokinen valittiin Kopioston puheenjohtajaksi

Kopioston uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Heikki Jokinen. Sarjakuvaneuvos Jokinen on toimittaja, kriitikko ja pitkän linjan järjestöaktiivi, joka on vaikuttanut niin Suomen Sarjakuvaseuran kuin Sarjakuvantekijät ry:n ja monen muun järjestön toiminnassa.
Sarjakuvantekijät ry:lle Jokinen on ollut erityisen tärkeä koska hän oli mukana hankkeessa saada yhdistys osalliseksi kopiointikorvauksista, joista muodostuvat vuotuiset Pätkä-apurahamme. Jokinen on myös toiminut yhdistyksen tekijänoikeusasiantuntijana ja saanut Vuoden sarjakuvateko 2013 -palkinnon.


Heikki Jokinen keskellä, Oikealla Raimo Söder, jonka kausi Kopioston puheenjohtajana päättyy vuoden 2016 lopussa.