maanantai 7. joulukuuta 2020

Pätkä-apurahat

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat ovat taas haettavana 31.1.2021 saakka. Tällä kertaa apurahoja haetaan sähköpostin kautta, eikä paperihakemuksilla kuten aiemmin.

Ohjeet hakuun.


perjantai 4. joulukuuta 2020

Vammaiskulttuuripalkinto Vimma Tiitu Takalolle

Kynnys ry on myöntänyt vammaiskulttuuripalkinto Vimman sarjakuvataiteilija Tiitu Takalolle Memento mori -teoksesta. Omaelämäkerrallinen sarjakuvaromaani kertoo Takalon vakavasta sairastumisesta ja siitä toipumisesta.

Kynnys ry on vammaisten henkilöiden ihmisoikeusjärjestö. Vimma-palkinto jaettiin nyt 12. kerran.

Lisätietoa

Sarjakuvantekijät ry onnittelee!

Memento mori -kirjan kansi © Tiitu Takalo

maanantai 19. lokakuuta 2020

Kuvantekijöiden lainauskorvaus

Kopiosto maksaa lainauskorvausta valokuvateosten ja kuvataiteellisten teosten tekijöille. Nyt käynnistynyt korvauksenjako perustuu yleisissä kirjastoissa ja korkeakoulukirjastoissa vuonna 2018 tehtyihin lainauksiin. Jaossa on 1,4 miljoonaa euroa.

Jos olet tehnyt kuvia kirjoihin, jotka ovat olleet kyseisenä vuonna yleisissä kirjastoissa tai korkeakoulujen kirjastoissa lainattavissa, ilmoittaudu kuvantekijäksi Kopioston lainauskorvauspalvelussa osoitteessa https://kopiostoextra.fi/lainauskorvaus.

Kuvantekijöiden lainauskorvaus kohdistuu eniten lainattuihin kirjoihin: korvausta saa 50 000 lainatuinta julkaisua, joiden lainausmäärät kattavat keskimäärin 80 % kaikesta kirjastolainauksesta. Korvaukseen oikeutettua kuvaa ovat esimerkiksi piirroskuvitus, sarjakuva, kuva taideteoksesta, valokuva ja kansikuva.

Korvaustenjako perustuu yleisten kirjastojen ja korkeakoulukirjastojen lainaustietoihin. Korvausta saavien julkaisujen joukko vaihtelee vuosittain lainauksen mukaan. Kunkin vuoden korvaus on tekijöiden saatavilla kolmen vuoden ajan. Paraikaa jaossa on korvauksia lainausvuosilta 2015–2018.

Lain mukaan tekijällä on oikeus korvaukseen, kun hänen teoksiaan – kirjan tekstiä tai kuvitusta, nuotteja tai äänitteitä – lainataan kirjastoista yleisölle. Suomessa lainauskorvauksen hallinnointi ja korvausten tilitys jakaantuvat kolmen tekijänoikeusjärjestön kesken: Kopiosto vastaa lainauskorvauksesta kuvantekijöiden, Sanasto tekstin- ja Teosto musiikintekijöiden osalta.

Kopiosto

Lisätietoa kuvan lainauskorvauksesta

torstai 15. lokakuuta 2020

Kari Suomalainen 100 vuotta

Kari Suomalaisen syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta 15.10.2020. Kari toimi pitkään Helsingin Sanomien pilapiirtäjänä ja oli samalla Suomen tunnetuin ajankohtaisten pilapiirrosten tekijä.
Visavuoren museon Kari-paviljongissa Valkeakoskella on esillä Karin 100-vuotisnäyttely Vastavirtaan 30.4.2021 saakka. Museo juhlistaa syntymäpäivää myös pilakuvanäytelmällä Mustahattuinen mies.
Kari Suomalainen on yhä keskustelua herättävä persoona, vaikka on edesmennyt jo 1999. Pilapiirrosten lisäksi hän teki myös sarjakuvia, ja monissa pilapiirroksissakin esiintyi sarjakuvamaista ilmaisua. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun hän sai vuonna 1984. Visavuoren museon Kari-paviljonki lienee myös Suomen ainoa pilapiirtäjälle omistettu museo.

tiistai 13. lokakuuta 2020

Reilun taiteen manifesti

Taiteilijoista yli 70 % tuntee palkattoman työn – Reilun taiteen manifesti kannustaa kuluttamaan taidetta reilusti.

Tuoreen Taiteen ja kulttuurin barometrin mukaan taiteilijoiden palkaton työ on maan tapa. Reilun taiteen Manifesti on 5.10.2020 käynnistynyt valtakunnallinen viestintäkampanja, joka edellyttää taiteen tilaajilta taiteilijoiden reilua kohtelua.

Taiteen ja kulttuurin barometriin vastasi 983 taiteilijaa, joista palkatonta työtä piti ongelmana 73 prosenttia. Vaikka taiteen ja kulttuurin kulutus kasvaa, taiteilija jää silti usein ilman korvausta työstään. Taiteilijalle tarjotaan näkyvyyttä, pullakahveja ja paikkaa oven välissä. Nämä eivät muutu rahaksi edes huipulla. Kuluttaja ei aina taidenautinnosta maksaessaan tiedä, että hän todellisuudessa maksaa telttarakenteista, äänentoistosta ja tapahtuman brändistä, mutta artisti jää palkatta.

Absurdit työtarjoukset ovat taidealalla arkea.

– Keikkajärjestäjä oli tuomassa fanittamaani ruotsalaisartistia esiintymään Suomeen ja minua pyydettiin lämmittelijäksi. Pian selvisi, ettei minulle kuitenkaan makseta palkkaa eikä matkakorvauksia. Pääsylippua keikalle ei sentään tarvinnut ostaa itse, kertoo muusikko, näyttelijä Minja ”M” Koski.

Taiteen edistämiskeskus Taike on käynnistänyt yhdessä taiteilijajärjestöjen kanssa Reilun taiteen manifestin, joka kannustaa maksamaan taiteilijalle työstä ja käymään reilut sopimusneuvottelut. Kampanjan periaatteisiin sitoutuvat toimijat voivat käyttää Maksamme taiteilijalle -tunnusta. Tunnus antaa taiteen kuluttajille mahdollisuuden vastuullisiin valintoihin.

– Näkyvyydellä ei kukaan kauan elä. Taiteilijan toimeentulo on sirpaleinen, joten jokaisen pyydetyn toimeksiannon pitäisi myös tuoda tuloa, toteaa läänintaiteilija, kampanjapäällikkö Elisa Lientola Taiteen edistämiskeskuksesta.

Kampanjasivusto tarjoaa kattavan työkalupakin niin tilaajalle kuin taiteilijalle hinnoitteluun ja sopimiseen. Suurelle yleisölle kampanja näkyy parhaiten sosiaalisessa mediassa aihetunnisteilla #reiluntaiteenmanifesti ja #rahallasaa

www.reiluntaiteenmanifesti.fi



torstai 20. elokuuta 2020

Muistolaatta Tom of Finlandille

Tom of Finlandin (1920-1991) entisen asuintalon seinään Helsingissä tulee muistolaatta osoitteessa Tehtaankatu 7. Laatta paljastetaan lauantaina 22.8.2020.

Alakulttuurikeskus Loukossa on samana viikonloppuna myös Tom of Finlandin pop up -julistenäyttely. Näyttely liittyy MSC Finland - Tom's Clubin järjestämään Finlandization 34 fetissimiesten tapahtumaan.

Helsingin Sanomien juttu asiasta.

Muistolaatan kustannuksissa on mukana useita järjestöjä, myös Sarjakuvantekijät ry.

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Tove Janssonin syntymäpäivä

Tänään 9.8. on Tove Janssonin syntymäpäivä. Päivä on nimetty myös suomalaisen taiteen päiväksi ja liputtamista suositellaan.

Tove Jansson oli tietenkin myös kansainvälisesti tunnettu sarjakuvantekijä, joten tämä on hyvä päivä juhlia sopivaksi katsomallaan tavalla!


© Moomin Characters & WSOY

keskiviikko 22. huhtikuuta 2020

Kritiikin Kannukset -palkinto 2020

Suomen arvostelijain liitto ry (SARV) on myöntänyt vuoden 2020 Kritiikin Kannukset -palkinnon sarjakuvataiteilija Juliana Hyrrille esikoissarjakuvakirjastaan Satakieli joka ei laulanut (Suuri Kurpitsa, 2019).
Sarjakuvantekijät ry onnittelee!
Palkinto on tullut sarjakuvantekijälle aiemmin kahdesti. Sami Toivonen on saanut sen 1989 ja Ville Tietäväinen vuonna 2004.

Satakieli joka ei laulanut © Juliana Hyrri.

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Tekijänoikeuspäivä C-DAY 25.4.2020

©-DAY 25.4.2020 on kaikkien luovan työn ystävien, tekijöiden ja oikeudenhaltijoiden yhteinen päivä. Sitä edeltää tekijänoikeusviikko. Tarkoitus on tuoda näkyville luovan työn tekijät ja heidän työnsä arvo.

Sarjakuvilla, kuten kaikella luovalla työllä on tekijänsä. Suurin osa sarjakuvantekijöistä työskentelee lehdille, kustantajille tai laajemmin ajatellen medialle, ja tekijänoikeus on heidän työlleen ja toimeentulolleen aivan oleellinen edellytys.
Tapahtuman järjestää Tekijänoikeusakatemia ry.

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Tekijäfoorumi: DSM-direktiivi edellyttää huomattavia parannuksia tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaan

Luovan alan tekijöitä edustava Tekijäfoorumi korostaa implementointivaiheessa olevan DSM-direktiivin (EU:n tekijänoikeusdirektiivi 2019/790) tärkeyttä tekijöille ja esittäville taiteilijoille. Direktiivin 3 luvun artikloiden 18–23 tarkoituksena on parantaa tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden asemaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla käydyissä keskusteluissa on käynyt selväksi, että luovan alan tekijöillä ja tekijänoikeuden käyttäjillä on näkemyseroja siitä, kuinka 3 luvun artiklat tulisi implementoida, eli ottaa käyttöön kansalliseen lainsäädäntöön. Tekijäfoorumi on huolissaan siitä, että direktiivin tarkoitus tekijöiden ja esittävien taiteilijoiden aseman parantamisesta ei ole toteutumassa direktiivin edellyttämällä tavalla. Tueksi tarvitaan poliittista tahtoa.

Tekijäfoorumi on vuonna 2010 perustettu luovan alan tekijöitä, esittäviä taiteilijoita ja tieteentekijöitä edustavien järjestöjen yhteistyöelin. Mukana on 30 järjestöä, myös Sarjakuvantekijät ry.

Lue Tekijäfoorumin lausunto tästä.

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat 2020

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja varoista, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella Kopioston jakamina tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista. Vuonna 2019 Sarjakuvantekijät ry:lle tulleista Kopiostokorvauksista jaettiin Pätkä-apurahat 21.3.2020.


Tällä kertaa hakemuksia kertyi 102 kpl, yhteensä noin 297.000 euron arvosta. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa oli jälleen yhdistyksen hallituksen edustajan lisäksi kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää.

Seuraava haku on tammikuun 2021 loppuun mennessä. Lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista.


Sarjakuvantekijät ry:n Kopiosto-varoista jaettavat Pätkä-apurahat 2019, jaettu 21.3.2020.

Apuraharaati: Juliana Hyrri, Satu Jaatinen, Vesa Ilmaranta (pj.)

---

Matti Hagelberg
Läskimooses-lehden painokuluihin, 1800 e.

Petri Hiltunen
Troll Patrol -sarjakuva-albumiin, 1500 e.

Ville Hänninen
Sarjakuva-aiheiseen esseekirjaan, 2000 e.

Solja Järvenpää
Päivän sarjakuva -lehteen, 3000 e.

Karoliina Korhonen & Anssi Vieruaho (tuottajat)
Uupumusaiheiseen albumiin työryhmällä Milla Paloniemi, Emmi Nieminen, Mari Ahokoivu, Henri Tervapuro, Avi Heikkinen, Sami Nyyssölä, Tuisku Hiltunen, Niko-Peteri Niva, 3000 e.

Kati Kovács
Aikuisten eläinaapinen -sarjakuvateokseen, 3000 e.

Mika Lietzén
Pnuk, 3000 e.

Hanneriina Moisseinen
Ommeltuun sarjakuvateokseen Dokumentti (kuvankäsittely- ja painokuluihin) 2000 e.

Sira Moksi
Sarjakuvakirjaan Jämsän punaorvoista 1918, 2000 e.

Tommi Musturi
Future-sarjakuvaromaanin digitaalisiin kirjasimiin, 500 e.

Tuomas Myllylä
Troll Patrol -sarjakuva-albumiin, 1500 e.

Reetta Niemensivu
Klassikkosadut sarjakuviksi -sarjakuvateokseen, 3000 e.

Tauri Oksala
Kari Sankari -sarjakuvateokseen, 3000 e.

Heikki Paakkanen
Viro-Suomi -sarjakuvateokseen, 2000 e.

Kati Rapia
Samaan aikaan toisaalla -sarjakuvaromaaniin, 2500 e.

Heikki Rönkkö
M. Other -sarjakuvateokseen, 3000 e.

Aiju Salminen
Lasten tietokirjan sarjakuviin, 2000 e.

Mikael Salo
Satu Sammalkorpi -omakustannealbumiin, 750 e.

Väinö Sirén
Sarjakuvalehteen autismista, 2000 e.

Jaana Suorsa
Rillit -sarjakuva-albumiin synesteetikosta, 1000 e.

Aino Sutinen
Sörnäisten tyttö -sarjakuvakirjaan, 3000 e.

Vilja Takalo
Sarjakuvaan Tiina Männistö-Funkin tutkimustyöstä pyöräilystä kaupunkiliikenteessä, 3000 e.

Tuuli Teelahti
Jäähain pimeä kirja –sarjakuva-albumiin, 2000 e.

Turun sarjakuvakerho ry
Studio Tursa -albumiin, 1000 e.

Vesa Vitikainen
Sarjakuvateokseen virastotalojen homeongelmasta, 1000 e.

Amanda Vähämäki
Pienlehtisarjaan Ujot (toinen osa kolmesta), 2500 e.

Miila Westin
Lyhytsarjakuva lapsille, 3000 e.

Erja Wiltse
Sarjakuvaa Saamelaiskäräjien hankkeeseen saamelaisten kielellisistä oikeuksista ja kielilaista, 2000 e.

---

Apurahoja 28 kpl
Hallituksen päätös jaettavasta summasta: 60.050 euroa.

Vuoden sarjakuvateko -palkinto 2019

Vuoden 2019 Sarjakuvateko: Oulun sarjakuvafestivaalit



Sarjakuvantekijät ry palkitsee Vuoden sarjakuvateko 2019 -palkinnolla Oulun sarjakuvafestivaalit. Perinteinen kunniapalkinto suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta oli tarkoitus luovuttaa Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalien yhteydessä 21.3.2020, mutta yleisötapahtumien perumisen takia tilaisuus muuttuikin julkistukseksi. Palkinto on fyysiseltä muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin, joka luovutetaan sopivan tilaisuuden tullen, viimeistään marraskuussa Oulun sarjakuvafestivaaleilla.


Oulun sarjakuvafestivaali on toiminut vuodesta 2012 alkaen määrätietoisesti, kehittyen vuosi vuodelta pohjoisen sarjakuvatoiminnan keskipisteeksi. Oulun sarjakuvakeskuksen vuosittain marraskuussa järjestämä festivaali tuo kaupunkiin sarjakuvaväkeä myös muualta Suomesta ja ulkomailta. Tapahtuma on luonut hyvät suhteet erityisesti pohjoismaihin, mutta myös muualle maailmaan. Ulkomaalaisia vieraita on festivaaleilla nähty heti toisesta vuodesta alkaen. Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin lisäksi vieraita on tullut myös Venäjältä, USA:sta, Espanjasta, Saksasta, Japanista ja Egyptistä.

Festivaaleihin kytkeytyy myös pohjoismainen sarjakuvakilpailu, sekä sarjakuvatutkimuksen esiin tuominen. Näyttelytoiminnassa suurin ponnistus on ollut Oulun taidemuseossa 2017 avattu Comics Effects -näyttelykokonaisuus, jonka yhtenä osiona oli 101 sarjakuvaa Suomesta. Kirjanakin julkaistussa hankkeessa oli mukana 101 sarjakuvantekijää, joista jokainen piirsi sivun sarjakuvan yhdestä Suomen itsenäisyyden ajan vuodesta.

Festivaalin lisäksi Oulun sarjakuvakeskuksella on toimintaa ympäri vuoden, ja näyttelyitä sekä sarjakuvakursseja myös Oulun ympäristössä. Oulun pääkirjaston sarjakuvaosasto Sarjasto toimii myös yhteistyössä sarjakuvakeskuksen ja festivaalin kanssa.

Juuri nyt on tärkeää muistaa, että erilaiset sarjakuvatapahtumat ovat tärkeä osa kotimaisen sarjakuvan elinvoimaa. Ne tarjoavat mahdollisuuden oppia, tavata sarjakuvantekijöitä ja ostaa sarjakuvia laidasta laitaan. Erityisesti pienkustantajille tapahtumat ovat tärkeitä myyntipaikkoja, juuri muualta heidän töitään ei usein edes saa. Keväällä 2020 lähes kaikki kulttuuritapahtumat on peruttu, mutta tilanteen tasaannuttua ne kaipaavat yleisön osallistumista ja tukea entistäkin enemmän.

Oulussa nähdään!

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus

---------

Oulun sarjakuvafestivaalien edustajan Harri Filpan kiitokset palkinnosta Youtubessa.

Oulun sarjakuvakeskuksen nettisivut.

perjantai 20. maaliskuuta 2020

Sarjakuva-Finlandia Ulla Donnerille

Sarjakuva-Finlandia -palkinnon voitti tällä kertaa Ulla Donnerin teos Skiten / Sontaa (Schildts & Söderströms / Kustantamo S&S, suomentaja Sinna Virtanen). Kymmenen finalistiteoksen joukosta voittajan valitsi Aulikki Oksanen.
Lainaus Oksasen perusteluista: "Ulla Donnerin 'Sontaa' on omaperäinen ja terävä aikalaissatiiri. Vaikka 'Siperian tundra sulaa' sen alussa vain puhekuplassa, nousee teoksen tärkeimmäksi aiheeksi hallitsematon luonto ja ihmisen omat teot ja valinnat."
Sarjakuvantekijät ry onnittelee!
© Ulla Donner

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Pätkä apurahojen ja Vuoden sarjakuvateko -palkinnon julkistukset

Sarjakuvantekijät ry:n vuoden 2020 Pätkä-apurahojen ja Vuoden sarjakuvateko 2019 -palkinnon saajat julkistetaan lauantaina 21.3.2020 klo 12 tällä nettisivulla.

Apurahat ja palkinto oli tarkoitus jakaa Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla myöhemmin samana päivänä, mutta tapahtuman peruunnuttua toimimme näin.


torstai 12. maaliskuuta 2020

Tampere Kuplii 2020 on peruttu!

Tampere Kuplii 2020 -sarjakuvafestivaalit on peruttu valtioneuvoston suositusten mukaisesti. Suurten yleisötapahtumien järjestämistä ei suositella koronaviruksen takia.

Tämän hetken tietojen mukaan Sarjakuva-Finlandia jaetaan nettilähetyksenä, ja festivaali pyrkii järjestämään muutakin nettisisältöä viikonloppuna 21.3 ja 22.3.2020.


maanantai 10. helmikuuta 2020

Kevään 2020 sarjakuvatapahtumia

Porvoon sarjakuvafestivaali Å-fest järjestetään lauantaina 15.2.2020 Kulttuuritalo Grandissa, jossa on monipuolista ohjelmaa.

Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaalit ovat tietenkin Tampereella 18.3.–22.3.2020.
Keskiviikkona on haastatteluja Lastenkirjainstituutilla, torstaina pääkirjasto Metso Kuplii ja perjantaina 20.3. jaetaan Sarjakuva-Finlandia Tampere Kuplii Goes Academic -tapahtuman yhteydessä yliopiston Linna-rakennuksessa. Lauantain ja sunnuntain päätapahtuma on entiseen tapaan Tampere-talossa. (HUOM: Tapahtuma peruttiin koronatilanteen takia.)

Porin sarjakuvafestivaalit ovat Porin pääkirjastolla perjantaina 17.4. ja lauantaina 18.4.2020. (HUOM: Tapahtuma peruttiin koronatilanteen takia.)


torstai 23. tammikuuta 2020

Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu 2020

Suomen sarjakuvaseuran vuosittain jakama kunniapalkinto Puupäähattu meni tänä vuonna Petteri Tikkaselle. Sarjakuvantekijät ry onnittelee!

Sarjakuvaseuran tiedote palkinnosta.