Kirsi Kinnunen Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 2017. Kuva: Timo Kokkila |
tiistai 25. toukokuuta 2021
Valtion ulkomainen kääntäjäpalkinto Kirsi Kinnuselle
maanantai 10. toukokuuta 2021
Vetoomus: Elvytystä kulttuurialalle!
Elvytystä kulttuurialalle!
Taiteen rahoitus vähenee ensi vuonna 17.5 miljoonaa euroa ja sitä seuraavana 23 miljoonaa euroa. Leikkaukset osuvat järjestökenttään ja vapaisiin taiteisiin kovemmin kuin suurempia summia liikuttelemaan tottuneet poliitikot ehkä tajuavat. Ala on keikkunut korona-ajan löysässä hirressä. Lisäksi Veikkauksen tuotot ovat romahtaneet. Silti hallituksen puoliväliriihessä päätettiin, ettei rahapelitoiminnan tuottoja kompensoida edunsaajille täysimääräisinä.
Torjuntavoitoksi maalattua ratkaisua ei
voi pitää oikeudenmukaisena eikä järkevänä. Alalla vallitsee
suhteellisen yhtenäinen näkemys, että riippuvuus uhkapeleistä
kannattaa purkaa ja rahoitus siirtää osaksi valtionbudjettia. Erkki
Liikasen johtaman työryhmän raportti arvioi aiemmin tänä vuonna,
että uudistus voitaisiin toteuttaa 2024 alkaen.
Ajoitus
säästöille on kuitenkin kehno, koska seuraukset voivat olla
pahempia kuin 1990-luvulla. Tilastokeskuksen datan perusteella
kulttuuri- ja taideala on yksi pahiten pandemiasta kärsineistä
palvelualoista. Vapaiden taiteilijoiden ja itsensätyöllistäjien
osa on jälleen ollut ankarin, eivätkä koronarajoitteiden
kohdistukset ole helpottaneet tilannetta. Ensin kiinni ja viimeisenä
auki, kuuluu kuohuvan kaksikymmenluvun opetus, jota äänestäjät
eivät unohda.
Piirros: Ville Tietäväinen |
Säästöt alkoivat jo ennen puoliväliriihtä.
Myös pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön kohdistuu laajoja
leikkauksia. 20 prosentin laskun seurauksena tukea vähennetään
muun muassa Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta, ja Pohjoismainen
journalistikeskus lakkautetaan kokonaan.
Päätös tuntuu
oireelliselta ja herättää kysymyksen, mihin viiteryhmään
haluamme kuulua. Pohjoismainen konteksti ainakin tarjoaa tavan
tarkastella myös kulttuurin merkitystä.
Pohjoismaisen
kulttuurineuvoston teettämän tutkimuksen mukaan Suomi oli vuoden
2020 lopussa myöntänyt kulttuurisektorille vähiten tukia koronan
aikana.
Muut Pohjoismaat panostavat normaalistikin kulttuuriin
Suomea enemmän ja laaja-alaisemmin. Esimerkiksi sananvapauden ja
tiedonvälityksen kannalta tärkeää journalismia tuetaan muissa
Pohjoismaissa vuosittain 50–80 miljoonalla eurolla. Suomi on ollut
jo aiemmin kulttuurin rahoituksessa maita jäljessä, ja nyt ero
uhkaa kasvaa.
On aloitettava periaatteellinen keskustelu
taiteen ja kulttuurin roolista suomalaisessa yhteiskunnassa.
Veikkauksen tukema toiminta on ollut suomalaisen kulttuurin
selkäranka. Yhteiskunta rakentuu yhteiselle toiminnalle ja taiteissa
syntyville yhteisille kokemuksille. Kriisiajan jälkeen kulttuuri
auttaa jälleenrakennuksessa luomalla osallisuutta ja merkityksiä.
Nyt on aika täsmäelvyttää ja
investoida. Sanat eivät tarkoita vain teitä ja tehtaita vaan
kulttuurin elossapitoa ja elävöittämistä. Julkisen sektorin
merkitys on siinä keskeisessä osassa Suomen väkimäärän ja
historian vuoksi.
Kulttuurin merkitys taloudelle on tähän asti
koko ajan kasvanut. Tilastokeskuksen aineistoissa taide ja kulttuuri
on kansantaloudellisesti merkittävä keskisuuri toimiala. Vuonna
2018 sen osuus bruttokansantuotteesta oli noin 3.3 prosenttia, ja
toimiala työllisti vuonna 2019 liki 120 000
henkilöä.
Kerrannaisvaikutukset näkyvät ravintola- ja
tapahtuma-aloilla, alueellisista talousvaikutuksista puhumattakaan.
Kulttuuri on myös merkittävä imagotekijä: ei turisteja Suomeen
turpeella houkutella.
Marginaalisena pidetyn taiteen tukeminen
tarkoittaa nimenomaan valtavirran tukemista, sillä marginaalista
nousevat kaikki uudet ideat. Sieltä leikkaaminen on erityisen
lyhytnäköistä. Uudet ideat luovat myös kulttuurivientiä, sekin
on viime vuosina kasvanut.
Kilpailussa pärjääminen uhkaa nyt
vaikeutua olennaisesti. Vaarana on, että vuosikymmenten aikana
synnytetyt ja jalostetut rakenteet ja epäsuorat verkostot
menetetään.
Kyse on elinkeinotoiminnasta, mutta ennen
kaikkea suomalaisuuden sielusta: ennen, nyt ja toivottavasti
tulevaisuudessakin. Valtio ja kulttuuri on rakennettu sanoin, kuvin
ja sävelin, mielikuvituksesta ja haaveista. Taide rakentaa tunteen
yhteisyydestä ja eroistakin. Taide puhuttaa, keskusteluttaa,
hykerryttää ja ennen kaikkea antaa happea.
Ilman sitä ei ole
oikein mitään. Jos meillä ei ole omaa, itsenäistä ja
itsepäistäkin kulttuuria, mitä hävittäjät sitten
puolustavat?
Suomen arvostelijain liitto
Finlands
svenska författareförening
Finlands Svenska
Skådespelarförbund
Forum Artis
Grafia
Journalistisen
kulttuurin edistämissäätiö
Kulttuuri-, mielipide- ja
tiedelehtien liitto Kultti
Kuvittajat
Kääntäjien
ammattiosasto KAOS
Lasten- ja nuortenteatterijärjestö
Suomen Assitej
Lukukeskus
Nuoren Voiman
Liitto
Sarjakuvantekijät
Suomen
freelance-journalistit
Suomen Jazzliitto
Suomen
Journalistiliitto
Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto
Suomen Kuvanveistäjäliitto
Suomen
lastenkulttuurikeskusten liitto
Suomen
sarjakuvaseura
Suomen Säveltäjät
Suomen
Taidegraafikot
Suomen Taiteilijaseura
Suomen
teatteriohjaajat ja dramaturgit STOD
Taide- ja
kulttuurialan ammattijärjestö TAKU
Taidemaalariliitto
Taiteen
edistämiskeskuksen asiantuntijaelin Taideneuvosto
Taiteilijajärjestö
MUU
Teatterikeskus
Tutkimusyhdistys
Suoni
Valokuvataiteilijoiden liitto