tiistai 18. marraskuuta 2014

Sarjakuvantekijät ry:n jäsentiedote syksy/talvi 2014


Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidetään Helsingissä torstaina 27.11. Sarjakuvakeskuksessa, Hämeentie 150, klo 18.00 alkaen. Paikalle pääsee mm. raitiovaunuilla 6 ja 8. Asialistalla säännönmukaiset asiat sekä Kopiostosopimuksen tekninen laajennus, ks. alla (muita asioita ei ole esitetty eikä siten käsitellä) eli:
Talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Jäsenmaksun suuruudesta päättäminen (hallituksen esitys entinen eli 30 €).
– Tilintarkastajan ja varatilintarkastajan valinta
Hallituksen ja sen puheenjohtajan valinta (pj + 4…6 jäsentä) kalenterivuodelle 2014.
Hallitus esittää syyskokoukselle järjestön jäsenten antamien Kopiosto-valvontavaltakirjojen soveltamisalaa laajennettavaksi kyseisen valtakirjan 2 §:n 3 momentin nojalla kattamaan tekijänoikeuslain 13 a §:n sopimuslisenssin piiriin kuuluvat käyttötavat, eli koskemaan
– painamalla tai vastaavin menetelmin valmistetussa sanomalehdessä tai aikakauskirjassa julkaistusta kirjoituksesta ja siihen liittyvästä kuvasta
– skannaamalla tai vastaavin menetelmin tapahtuvaa kappaleen valmistamista viranomaisen, elinkeinonharjoittajan ja yhteisön sisäistä tiedotuskäyttöä varten sekä
– näin valmistettujen teosten välittämistä yleisön saataville mainitussa tarkoituksessa.
Sarjakuvatekijät ry:n hallitus