lauantai 18. maaliskuuta 2017

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat 18.3.2017

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja Kopiostovaroistaan, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista valokopioina ja nykyään myös  digitaalisesti.

Tällä kertaa hakemuksia kertyi 120 kpl ja yhteensä 268.679 euron arvosta. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa oli jälleen yhdistyksen hallituksen edustajan lisäksi kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää.

Seuraava haku on vuoden lopussa ja jako jälleen vuoden 2018 alussa, ja niistä saa lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista


Sarjakuvantekijät ry:n Kopiostovaroista jaettiin Pätkä-apurahat Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 18.3.2017


Apuraharaati Annukka Leppänen, Outi Mentula, Vesa Ilmaranta (pj).

------------------------

Hakija, kohde tai teoksen nimi, apurahan summa:

Sami Aho, käsikirjoittamiseen, ”Sylttytehdas” -albumisarja, 3.000 €

Jussi-Pekka Ahonen, uuteen ”Villimpi Pohjola” -albumiin, 2.000 €

Maria Björklund, kuukauden sarjakuvan piirtämiseen ”Vuoden sarjakuva” -kokoelmaan, 2.000 €

Petri Hiltunen, sarjakuva-albumiin ”Agnes”, 3.000 €

Kristian Huitula, kahden sarjakuva-albumin toteutukseen (käsikirjoitusmuokkaus/piirros/väritys), 3.000 €

Juliana Hyrri, kokeelliseen sarjakuvaprojektiin ”Altistettu”, 2.000 €

Liisa Kallio, puhtaaksipiirtämiseen, 2.000 €

Toni Karonen, ”Foederati”-sarjakuvan työstämiseen (1. osan 2.painos, kuvittajan palkkion osaan), 1.000 €

Hannu Kesola, käsikirjoittamiseen, ”Empire Adrift”, ”Divison PSI Blue”, ”The Knifeman”, 3.000 €

Kati Kovács, sarjakuva-albumin toteuttamiseen, ”Quo vadis, Katalin?”, 3.000 €

Janne Kukkonen, taiteelliseen työskentelyyn, ”Voro”, 3.000 €

Verna Kuutti, sarjakuvateoksen piirtämiseen ,”Nainen leijonan voimilla”, 2.000 €

Kaisa Leka, taiteelliseen työskentelyyn, ”The Gloves Come Off”, 3.000 € 

Sami Makkonen, sarjakuvaromaanin viimeistelyyn, ”Kalevala”,  3.000 €

Tommi Musturi, sarjakuvaromaanin taiteelliseen työhon, ”Future” (työnimi), 3.000 €

Susanna Oravainen, värisarjakuvakirjan painatukseen, ”October Magus”, 1.000 €

Joiku Rauhala, käsikirjoittamiseen, 3.000 €

Aleksi Remes, ”The Flower of End” I ja II osaan, 2.000 €

Max Sarin, käsikirjoittamiseen, 2.000 €

Mark Ståhle, sarjakuva-albumin viimeistelyyn, ”Jumalaiset loiset” (osa I ”Tyhmää lihaa”, II osa ”Samaan aikaan toisaalla”), 2.000 €

Viljami Vaskonen, sarjakuvateoksen käsikirjoittamiseen, ”Kaartissa” (perustuen Viljo Sohkasen teokseen ”Punakaartilaisen päiväkirja”, W+G 1967), 3.000 €

Amanda Vähämäki, taiteelliseen työskentelyyn, 3.000 €

------------------------

Apurahoja 22 kpl, Hallituksen päätös jaettavasta kokonaissummasta: 54.000