Sarjakuvantekijät ry:n kunniapalkinto JP Ahoselle Taide teossa -hyväntekeväisyyshankkeesta.
Sarjakuvantekijät ry luovutti Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 19.3.2016 perinteisen kunniapalkintonsa suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta. Palkinto on ulkoiselta muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.
Palkinto myönnettiin tällä kertaa sarjakuvantekijä JP Ahoselle hänen syksyllä 2015 toteuttamastaan Taide teossa -hyväntekeväisyyshankkeesta, joka keräsi yli 16.000 euroa Suomen Punaiselle Ristille. Poikkeuksellista hankkeessa oli myös se, että rahasumma kertyi sarjakuvantekijöiden ja kuvittajien alkuperäistöitä myymällä. Yleensä niitä myydään Suomessa vähän, keräilijöitäkin on vain muutamia. Historia tuntee monia tapauksia joissa nimekkäidenkin taiteilijoiden originaalit on lähes kokonaan hävitetty.
Syksyllä 2015 kuvat kärjistyneestä pakolaiskriisistä saivat Ahosen tarttumaan toimeen. Ahonen pyysi tutuilta sarjakuvantekijöiltä ja kuvittajilta töitä myytäväksi, pystytti nettikaupan ja rajasi hankkeen napakasti kahden ja puolen viikon mittaiseksi. Sanan levitessä lähes 50 tekijää tarjosi töitään mukaan. 14.9.–30.9.2015 teoksia myytiin 136 kappaletta, ja rahaa kertyi 16.280 euroa. Varat tilitettiin lyhentämättömänä Suomen Punaiselle Ristille, taiteilijat maksoivat töiden postikulut itse. Summa on luonnollisesti vain pisara meressä SPR:n työssä, mutta silti merkittävä tempaus median rakennemuutosten kourissa sinnittelevältä sarjakuva-alalta.
Tamperelainen Ahonen (s. 1981) on tehnyt jo mittavan uran sarjakuvantekijänä ja kuvittajana. Hän opiskeli graafista suunnittelua Lapin yliopistossa Rovaniemellä ja aloitti siellä sarjakuvien tekemisen. Ahonen kuvaa oivaltavasti ja eletyn tuntuisesti nuorten aikuisten maailmaa. Villimpi pohjola -sarjan hahmot aloittivat Aamulehdessä opiskelijajoukkona vuonna 2003 ja ovat jatkaneet elämäänsä tekijänsä kanssa varttuen. Yhdessä KP Alaren kanssa syntynyt pitkä sarjakuvaromaani Perkeros (2013) sekoittaa musiikkia, ihmissuhteita ja fantasiaa. Vuonna 2009 alkanut Puskaradio edustaa harvinaista ajankohtaissarjakuvan lajityyppiä.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Pätkä-apurahat 19.3.2016
Pätkä-apurahat 2015, julkistettu Tampere kuplii –sarjakuvafestivaaleilla 19.3.2016.
Apuraharaati: Aura Ijäs, Kaisa Leka, Vesa Ilmaranta (pj.).
2.500 € - Jukka-Petteri Eronen, käsikirjoittamiseen.
2.500 € - Merja Heikkinen, käsikirjoitukseen (Bathin rouva).
3.000 € - Mikko A. Jeskanen, sarjakuvakirjaan Syvyyden Saartama (piirtämiseen ja värittämiseen).
2.500 € - Jarno Kantelinen, sarjakuva-albumin Luna värittämiseen.
1.500 € - Jan Konsin, sarjakuva-albumin toteuttamiseen (Kutikuti).
2.500 € - Aapo Kukko, sarjakuvaromaanin käsikirjoittamiseen (Arvo Turtiaisen ja Henrik Tikkasen Italian matkasta).
2.000 € - Kutikuti ry, näytekäännöksiin (jäsentaiteilijoiden sarjoista, pääosin englanniksi).
2.500 € - Annukka Leppänen, sarjakuva-albumin piirtämiseen ja valmisteluun painokuntoon.
3.000 € - Mika Lietzén, sarjakuvateoksen Aikakirja käsikirjoittamiseen ja julkistusnäyttelyyn Minä olen saari.
2.500 € - Aino Louhi, sarjakuvan Mielikuvitustyttö piirrosvaiheeseen.
2.000 € - Outi Mentula & Henri Tervapuro, käsikirjoitukseen ja luonnosteluun Entropian Erinomainen Ensyklopedia (osat 3 ja 4).
2.000 € - Emmi Nieminen, sarjakuvan Vahinkoraja kääntämiseen ja lisätyöstöön.
1.000 € - Hans Nissen (Pauliina Haasjoki), Hanneriina Moisseisen albumin käännöstyöhön englanniksi.
2.500 € - Ville Pirinen, sarjakuvien täyspäiväiseen tekemiseen.
3.000 € - Aapo Rapi, sarjakuva-albumiin (Paku Pena).
2.500 € - Viivi Rintanen, Hulluussarjakuvia-blogin piirtotöihin (2 kk).
2.500 € - Anna Sailamaa, fiktiivisen sarjakuvaromaanin käsikirjoittamiseen (Juurakko).
2.500 € - Tea Tauriainen, sarjakuvakirjaan Mad Tea Party III.
2.000 € - Henri Tervapuro, sarjakuvan Kätyrit kääntämiseen englanniksi (+toimitus- ja väritystyöt).
3.000 € - Petteri Tikkanen, sarjakuva-albumiin Eka kerta, Eero 5, (2 kk).
2.500 € - Janne Toriseva, sarjakuva-albumin piirtämiseen (Valas, perustuu Moby Dickiin).
50.000 € - Hallituksen päätös jaettavasta summasta.
Hakemuksia yhteensä 97 kpl, haettu kokonaissumma 267.543 €.

perjantai 18. maaliskuuta 2016
Sarjakuva-Finlandia
Sarjakuva Finlandia –palkinto myönnetty Kati Närhen
teokselle
Seitsemäs vieras (WSOY 2015).
Valinnan teki näyttelijä Heli Sutela.
tiistai 26. tammikuuta 2016
keskiviikko 9. joulukuuta 2015
Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat ovat haussa tammikuun loppuun mennessä.
Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahoja myönnetään työskentelyyn ja erilaisten sarjakuvahankkeiden toteuttamiseen. Vuoden 2016 apurahoissa piirrostyön rinnalla raadin erityishuomion ja korvamerkittyä rahaa saavat käsikirjoittaminen sekä suomenkielisten sarjakuvien kääntäminen muille kielille.
Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat ovat vuosittain haettavina niin, että hakemukset on lähetettävä viimeistään 31.1. Mikäli päivä osuu lauantaihin tai sunnuntaihin, hyväksymme vielä maanantaina Suomesta lähetetyt kirjeet. Ulkomailta lähetettäessä postileiman on oltava viimeistään 30.1. tai sitä aiempi.
Lähettäkää vapaamuotoinen apurahahakemus osoitteeseen Sarjakuvantekijät ry, PL 130, 00121 Helsinki. Kuoreen merkintä "Hakemus".
Muistakaa merkitä hakemukseen haettava rahamäärä sekä yhteystiedot, sosiaaliturvatunnus ja pankkitilin numero. Apurahalautakunta toivoo myös hyviä perusteluita. Perinteisesti hakemuksista ovat parhaiten menestyneet sellaiset, joissa on selkeä projekti ja sen toteuttamiseen tähtäävä realistinen työsuunnitelma. Raati on aina arvovaltainen ja valistunut, mutta hakijan on myös hyvä kertoa aiemmista saavutuksistaan. Työnäytteet ovat myös suositeltavia. Apurahaa voi anoa ja saada vaikka ei olisi yhdistyksen jäsen.

Suurin osa myönnetyistä Pätkä-apurahoista on suuruudeltaan 1000-3000 euroa, eli kovin suuria hankkeita niillä ei voi toteuttaa ainakaan kokonaan. Hankkeesta riippuen rahaa voi anoa enemmänkin, mutta apuraharaadilla on myös oikeus harkintansa mukaan muuttaa summaa. Kerro hakemuksessa, mikäli se ei sinulle sovi. Muut samaan hankkeeseen saadut apurahat on myös kerrottava, myös jos päätös niistä tulee hakuajan loputtua.
Jos sait Pätkä-apurahan viime hakukierroksella niin nyt ei kannata haaskata ruutia, sillä rahaa voi saada uudelleen vasta välivuoden jälkeen. Vuonna 2015 jaetut kertaluonteiset Lainauskorvausapurahat eivät kuitenkaan vaikuta Pätkä-apurahan saamiseen.

Jos saat apurahan, muista myös raportoida sen käytöstä vuoden loppuun mennessä. Lyhyt vapaamuotoinen selostus hankkeen tilanteesta riittää. Raporttiin voi myös liitää kopioita esim. kuiteista tai tehdyistä sivuista. Ihannetapauksessa mukaan voi liittää vaikkapa valmiin albumin. Emme oleta että kaikki hankkeet valmistuisivat vuoden kuluessa, mutta haluamme tietää mitä niille kuuluu. Raportointia voi jatkaa taas seuraavaan vuodenvaihteeseen mennessä.
Pätkä-apurahoihin käytettävät varat tulevat Kopioston jakamista valokopiointikorvauksista. Oppilaitoksista, yrityksistä ja julkiselta sektorilta kerätyt valokopiointikorvaukset jaetaan Kopioston jäsenjärjestöille kopiointitutkimusten perusteella. Sarjakuvantekijöiden tapauksessa varat jaetaan eteenpäin Pätkä-apurahoina, jotka tunnetaan myös Kopiosto-apurahoina. Eri nimistä huolimatta kyse on samasta asiasta.
Lisäohjeita täällä!
Lisäohjeita täällä!
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Sarjakuvantekijät ry:n hallitus 2016
Sarjakuvantekijät ry piti syyskokouksensa Oulun sarjakuvafestivaalien yhteydessä lauantaina 7.11.2015. Kokous pidettiin Oulussa Cafe Roosterissa (Torikatu 26). Ilpo Koskela kertoi että samassa talossa on perustettu Oulun sarjakuvaseura vuonna 1980, joten paikan historia oli siten oikein sopiva.
Kokouksessa valittiin puheenjohtaja ja hallitus ensi vuodelle, ja käsiteltiin muut sääntömääräiset asiat. Osanotto oli lähes ennätysmäinen, paikalla oli noin 20 jäsentä.
Sarjakuvantekijät ry:n hallitus vuodelle 2016 on: Timo Kokkila (pj), Harri Filppa, Vesa Ilmaranta, Solja Järvenpää, Reima Mäkinen, Jaana Suorsa ja Aino Sutinen.
Hallituksesta pois jääneet Heikki Kaukoranta ja Jyrki Vainio päätettiin pitää asiantuntijajäseninä jotka voivat tarvittaessa osallistua hallituksen kokouksiin, mutta ilman äänivaltaa.

perjantai 23. lokakuuta 2015
Sarjakuvantekijät ry:n syyskokous
Sarjakuvantekijät ry:n syyskokous on Oulun sarjakuvafestivaalien yhteydessä lauantaina 7.11.2015 klo 19 Cafe Roosterissa, Torikatu 26, Oulu. Kaikki jäsenet tervetulleita! Virallinen kutsu tulee postissa.
maanantai 19. lokakuuta 2015
Ylen sananvapausviikko
Tänään maanantaina 19.10.2015 Yle Teemalla klo 21.00 dokumentti Pilapiirtäjät demokratian etulinjassa. Elokuva on osa Ylen sanavapausviikkoa, johon kuuluu myös sunnuntaina 25.10.2015 klo 20.05 esitettävä dokumentti Ei mikään naurun asia.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Jäsenkyselyarvonta
Kiitos kaikille kevään 2015 jäsenkyselyyn osallistuneille! Arvontaan osallistuneille on nyt postitettu viimeisetkin sarjakuvapalkinnot. Kirjoja oli paljon, mutta niin oli osallistujiakin, joten ihan kaikille ei palkintoja sentään riittänyt. Kyselystä kertynyttä tietoa käytetään jatkossa toiminnan kehittämiseen.
Sarjakuvia arvontaan lahjoittivat:
Egmont Kustannus Oy AbHuuda Huuda
Kustannusosakeyhtiö Otava
Kustannusosakeyhtiö Kumiorava
Like Kustannus Oy
maanantai 17. elokuuta 2015
Helsingin sarjakuvafestivaalit 28.8.-30.8.2015
Helsingin sarjakuvafestivaalit lähestyvät! Maan suurin vuotuinen alan tapahtuma on pe 28.8. - su 30.8.2015 Helsingin ydinkeskustassa, Lasipalatsin aukiolle pystytettävässä messuteltassa. Tapahtumat ja näyttelyt leviävät toki ympäri Helsinkiä.
Festariohjelma käsittelee sarjakuvia laidasta laitaan. Mukana on myyntipöytiä, pienlehtiä, ammattilaisia, harrastajia, näyttelyitä, haastatteluja, luentoja, vieraita kotimaasta ja ulkomailta yms. Kannattaa ehdottomasti käydä, mikäli mahdollista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)