Sivut

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Vuoden Sarjakuvateko 2020

Vuoden Sarjakuvateko 2020 -palkinnon saa Limingan taidekoulun sarjakuvalinja.

Sarjakuvantekijät ry palkitsee Vuoden sarjakuvateko 2020 -palkinnolla 20 vuotta täyttäneen Limingan taidekoulun sarjakuvalinjan. Perinteinen kunniapalkinto suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta julkistettiin 27.3.2021 ja luovutetaan myöhemmin, kun pandemiatilanne sallii. Palkinto on fyysiseltä muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.

Limingan sarjakuvalinja on Suomen pisimpään toiminut sarjakuvan tekemiseen keskittynyt koulu. Se on aloittanut toimintansa elokuussa 2000. Parhaimmillaan siellä on opiskellut 40–50 oppilasta kahden vakituisen opettajan ja vierailijoiden johdolla. Pääsykokeita ei ole, vaan opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä. Linja on kaksivuotinen, mutta opiskella voi myös yhden tai useamman vuoden.

Limingan taidekoulu on perustettu 1892 Limingan kansanopiston nimellä. Taidekouluksi se on muotoutunut 1960-luvulla. Nykyään vapaana kansanopistona toimivassa koulussa on myös kuvataidelinja, teatterilinja ja vapaalinja. Siellä järjestetään myös avoimen yliopiston kursseja ja erilaisia lyhytkursseja.

Kahden vuosikymmenen aikana sarjakuvalinjalla on opiskellut suuri määrä sarjakuvien tekemisestä kiinnostuneita nuoria ja myös vanhempia taiteilijoita, joiden joukossa on useita tunnetuiksi tulleita sarjakuvantekijöitä. Sarjakuvalinjan hengen loi sen ensimmäinen opettaja Keijo Ahlqvist, joka painotti erityisesti uuden luomista ja opiskelua laaja-alaiseksi taiteilijaksi. Ahlqvist sovelsi myös itse epäsovinnaista tyyliään, sillä jäätyään opetustöistä opintovapaalle hän ilmoittautui sarjakuvalinjan opiskelijaksi. Opettajina ovat toimineet myös Anna Karjula, Jukka Kostet, Ville Ranta ja Petteri Tikkanen, nykyään Tessa Astre ja Mikko Jylhä. Lisäksi Limingassa on käynyt monia vierailevia opettajia.

Limingassa on viime vuosina järjestetty kansainvälisiä sarjakuvataiteilijoiden residenssejä yhteistyössä Oulun sarjakuvakeskuksen kanssa. Residenssitaiteilijoita on ollut Suomen lisäksi Egyptistä ja USA:sta.

Sarjakuvalinja on julkaissut vuosittain yhteisjulkaisuja tai opiskelijoiden omia pienlehtiä. Koostekirjojen teemoina ovat olleet mm. seitsemän veljestä, maailmanhistoria, maailmanparannus tai mörmörutto. Työn alla oleva vuoden 2021 julkaisu perustuu Juha Hurmeen tekstiin Limingan ihmeestä, eli sisällissodan aikana Limingassa tehdystä hyökkäämättömyyssopimuksesta.

Limingan sarjakuvalinja on luonut oman linjansa opetuksessa ja kasvattaa nimenomaan taiteilijoita, sekä kannustaa kokeilemaan ja rikkomaan rajoja. Sarjakuvantekijät ry toivottaa palkinnon myötä Limingan sarjakuvalinjalle pitkää ikää ja intoa jatkossakin.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus