Sivut

lauantai 27. maaliskuuta 2021

Pätkä-apurahat 2021

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja varoista, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella Kopioston jakamina tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista. Vuonna 2020 Sarjakuvantekijät ry:lle tulleista Kopiostokorvauksista jaettiin Pätkä-apurahat 27.3.2021.

Hakemuksia saapui määräaikaan mennessä 102 kpl, haettu kokonaissumma 273.300 euroa. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa toimi puheejohtajana yhdistyksen hallituksen edustaja Vesa Ilmaranta, sekä kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää, Hanneriina Moisseinen ja Tiitu Takalo.

Seuraava haku on tammikuun 2022 loppuun mennessä. Lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista.

Sarjakuvantekijät ry:n Kopiosto-varoista 2020 jaettavat Pätkä-apurahat on julkistettu 27.3.2021.

-----

Apurahojen saajat:

Avi Heikkinen
Sarjakuva-albumin käsikirjoitus ja kuvakäsikirjoitus, 3000 e.

Kristian Huitula
Taiteellinen työskentely, 3000 e.

Juliana Hyrri
Sarjakuvakirjan piirrostyö, 3000 e.

Petri Hänninen
Sarjakuva-albumin käsikirjoitus, 3000 e.

Milja Komulainen
Sarjakuvakirja, 2000 e.

Ilpo Koskela
Sarjakuvaromaanin piirtäminen, 3000 e.

Mika Koskinen
Sarjakuvaromaanin käsikirjoitus, 3000 e.

Aapo Kukko
Sarjakuvaromaani, 3000 e.

Elina Lahdenperä
Sarjakuva-albumin painokulut, 1100 e.

Heidi Lintula
Sarjakuvateoksen piirtäminen, 3000 e.

Emmi Nieminen
Sarjakuvan painokustannukset, 500 e.

Essi Nieminen
Sarjakuva-albumi, 3000 e.

Hans Nissen
Sarjakuvalehden piirtäminen, 3000 e.

Niko-Petteri Niva
Sarjakuva-albumin käsikirjoitus, 1000 e.

Tiina Paju
Sarjakuvateos nettiin, 3000 e.

Sampsa Pirtola
Erkki Pirtolan sarjakuvatuotannon julkaisu, 3000 e.

Kari Puikkonen + työryhmä
Sarjakuvaromaanisarja, 4000 e.

Anna Raatikainen
Sarjakuva-albumi, 3000 e.

Aapo Rapi
Lehden julkaisu, 3000 e.

Henna Räsänen
Sarjakuvateos, 3000 e.

Tiia Salmelin
Sarjakuva-albumin painokustannukset, 2000 e.

Juho Sihvonen
Sarjakuva-albumi ja näyttely, 2000 e.

Tuomas Tiainen
Sarjakuvakirja, 2500 e.

Juhani Tolvanen
Kirja IS:n kuukauden kotimaisesta, 2000 e.

Kaarina Uimonen
Sarjakuva-albumin käsikirjoitus, 2000 e.

Emmi Valve
Sarjakuvapienlehtinäyttely, 800 e.

Johanna Vehkoo
Sarjakuvaromaanin käsikirjoitus, 3000 e.

Mikko Väyrynen
Sarjakuva-albumin visuaalinen toteutus, 3000 e.

-----

Apurahoja 28 kpl.
Sarjakuvantekijät ry:n hallituksen päätös jaettavasta summasta: 70 900 euroa.