Sivut

maanantai 12. syyskuuta 2016

Jukka Murtosaari 1963–2016

Pitkän linjan sarjakuvantekijä ja kuvittaja Jukka Murtosaari on kuollut.

Murtosaari toimi Sarjakuvantekijät ry:n puheenjohtajana vuonna 1997, jolloin yhdistys pääsi Kopiostokorvausten piiriin. Kiitos rankasta neuvotteluväännöstä kuuluu suurelta osin Murtosaarelle ja Heikki Jokiselle. Tämän ansiosta Sarjakuvantekijät ry on voinut jakaa vuosittaisia Pätkä-apurahoja vuodesta 1998 alkaen. Murtosaari oli myös piirtäjien tekijänoikeuksien innokas puolustaja.

Jukka Murtosaari teki sarjakuvia sarjakuvaseurojen lehtiin 1980-luvun alussa, kuvitti scifi-lehtiä ja piirsi mm. Pahkasikaan ja Suomen Madiin. Nuorisokirjailija Kari Vaijärven kirjoittama Jake-sarjakuva ilmestyi useissa lehdissä ja myös kahtena kokoelma-albumina. Realistiseen tyyliin piirretty kotimainen värisarjakuva oli harvinaisuus 1980-luvun lehdistössä, eikä vastaavia ole juuri näkynyt sen jälkeenkään.

Murtosaari oli luotettu ammattilainen, joka pystyi taipumaan moneen tyyliin, huumorista realismiin. Hän teki runsaasti kirjojen kansia ja oli mukana parissakin isossa animaatiohankkeessa. Hän kuului harvalukuiseen suomalaisten Disney-piirtäjien joukkoon ja piirsi myös Muumeja.

Pitkään työn alla ollut kirja "Ja kannen kuvitti..." oli Jukalle tärkeä hanke ja sen piti ilmestyä ensi vuonna. Kirjassa esitellään noin 50 kioskikirjojen ja lukemistolehtien kansikuvittajaa 1940-luvulta lähtien. Toivottavasti kirja yhä toteutuu jossain muodossa.

Taitava käsityön jälki säilyi Murtosaaren tavaramerkkinä koko uran ajan ja hän vierasti tietokoneita. 2000-luvun alussa hän muutti Portugaliin, jossa asui siitä lähtien. Kuolinsyy ja tarkempi aika eivät ole tätä kirjoittaessani tiedossa.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus esittää surunvalittelunsa läheisille. Jukka Murtosaari oli monien piirtäjien esikuva ja pidetty kollega, aina hyväntuulinen ja kannustava.

Sarjakuvantekijät ry:n hallituksen puolesta pj Timo Kokkila


Jukka Murtosaaren kansikuva Arktisen Banaanin ja Sarjakuvantekijät ry:n vuonna 2001 julkaisemaan kokoelma-albumiin BD@fi, joka liittyi samannimiseen sarjakuvan ja modernin teknologian suhdetta käsittelevään näyttelyyn. Kansikuvan © Jukka Murtosaari.