Sivut

torstai 27. joulukuuta 2018

Pätkä-apurahat haussa!

Sarjakuvantekijät ry:n vuotuiset Pätkä-apurahat ovat taas haettavana 31.1.2019 mennessä.

Apurahoja myönnetään työskentelyyn ja erilaisten sarjakuvahankkeiden toteuttamiseen. Vapaamuotoiset hakemukset on postitettava 31.1.2019 mennessä osoitteeseen Sarjakuvantekijät ry, PL 130, 00121 Helsinki, kuoreen merkintä "Hakemus".

Pätkä-apurahat ovet yleensä suuruudeltaan noin 1000-3000 euroa, ja niitä jaetaan vuodesta riippuen noin 20-25 kpl. Apurahoja voi hakea ja saada vaikka ei olisikaan Sarjakuvantekijät ry:n jäsen. Varat apurahoihin tulevat Kopiosto ry:n kanavoimista kopiointikorvauksista, ja apurahojen kokonaismäärä riippuu siitä paljonko tilityksiä on kertynyt edellisenä vuonna.

Jos sait apurahan edellisessä haussa, et voi saada sitä heti seuraavana vuonna uudestaan. Muistathan myös raportoida apurahahankkeiden edistymisestä sähköpostiimme tai postilokeroomme. Raportoinnin laiminlyöminen voi vaikuttaa tulevien vuosien hakemusten arviointiin.

Apurahojen saajat julkistetaan Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaaleilla lauantaina 23.3.2019. Hakijoille ei ilmoiteta ratkaisuja etukäteen, mutta lista saajista pyritaan saamaan nettivuillemme heti jakotilaisuuden jälkeen.

Lisätietoa apurahojen hakemisesta.



keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Taiken Varsinais-Suomen taidepalkinto 2018

Taiken Varsinais-Suomen taidetoimikunta on palkinnut vuoden 2018 taidepalkinnollaan Turun Sarjakuvakaupan. Sarjakuvantekijät ry onnittelee!

Turun Sarjakuvakauppa on vuodesta 2010 toiminut monipuolinen sarjakuvaliike, jolla on myymälät Turun lisäksi myös Helsingissä ja Oulussa. Mainstream-sarjakuvan lisäksi marginaalisiin ja vaihtoehtoisiinkin tuotteisiin panostavalle sarjakuvakaupalle tuntuu löytyvän tilaa perinteisten kirjakauppojen sarjakuvaosastojen kutistuessa.

Kuva: Petteri Oja

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Sarjakuvan valtionpalkinto Kati Rapialle

Vuoden 2018 sarjakuvan valtionpalkinnon sai marraskuun lopulla Kati Rapia. Sarjakuvantekijät ry onnittelee!
Taiteen valtionpalkinnot myöntää Taike tunnustuksena ansiokkaasta työstä kyseisellä taiteenalalla. Sarjakuvan valtionpalkintoja on tätä ennen myönnetty kaksi, sen ovat saaneet Kati Kovács 2014 ja Hanneriina Moisseinen 2016.

maanantai 3. joulukuuta 2018

Pro Finlandia -mitali Tarmo Koivistolle

Tarmo Koivisto on yksi Pro Finlandia -mitalin saajista vuonna 2018. Sarjakuvantekijät ry onnittelee!

Pro Finlandia on kirjailijoille ja taiteilijoille myönnettävä kunniamerkki, joita on jaettu vuodesta 1945. Sarjakuvantekijöinäkin tunnetuista taiteilijoista sen ovat aiemmin saaneet mm. Tove Jansson (1976), Kari Suomalainen (1989), Mauri Kunnas (2002) ja Veikko Savolainen (2014).

Tarmo Koivisto 70-vuotisjuhlanäyttelynsä avajaisissa
Helsingin sarjakuvakeskuksella kesäkuussa 2018.
Kuva: Timo Kokkila

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus vuodelle 2019

Oulun sarjakuvafestivaalien yhteydessä 24.11.2018 pidettiin Sarjakuvantekijät ry:n syyskokous. Asialistalla oli muun muassa hallitusjäsenten valinta ensi vuodelle.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus vuodelle 2019 on:

Puheenjohtaja Timo Kokkila
Harri Filppa
Solja Järvenpää
Vesa Ilmaranta
Annukka Leppänen
Jaana Suorsa
Aino Sutinen

Sihteerinä Kalervo Pulkkinen (Ei äänivaltaa hallituksessa)

lauantai 10. marraskuuta 2018

Sarjakuvatapahtumia syksyllä 2018

Vuotuinen Turussa järjestettävä sarjakuvapäivä Necrocomicon on lauantaina 17.11.2018 klo 14 alkaen Proffan kellarissa, Rehtorinpellonkatu 6. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Samana päivänä, eli 17.11.2018 Tampereella Finlaysonin alueen Rullaamossa on sarjakuvan marrasmyyjäiset. Tapahtuma on osa kirjallisuuden pop up -tapahtuma Tarinatehdasta. Tapahtuma Facebookissa.

Oulun sarjakuvafestivaalit ovat heti seuraavana viikonloppuna, eli 23.-25.11.2018. Lauantaina tapahtuu Oulun pääkirjastossa, sunnuntaina kulttuuritalo Valveella, mutta myös muualla. Tapahtuma on ilmainen.

maanantai 20. elokuuta 2018

Helsingin sarjakuvafestivaalit 1.-2.9.2018

Helsingin sarjakuvafestivaalit ovat Helsingin Suvilahdessa 1.-2.9.2018.

Tarjolla on haastatteluja, keskusteluja, näyttelyitä ja myyntipöytiä laidasta laitaan.

Kotimaisten taiteilijoiden lisäksi ulkomaalaisvieraitakin on useita, mm. Francisco Tullio Altan (Ada viidakossa) Italiasta, Lise Myhre (Nemi) Norjasta, ensimmäinen Batman-sarjakuvaakin piirtänyt naispuolinen taiteilija Becky Cloonan USA:sta ja mm. The Walking Dead -sarjakuvaa piirtänyt Charlie Adlard Isosta-Britanniasta, sekä monia muita. Festivaalitaiteilijana toimii JP Ahonen.

Lisätietoa: www.sarjakuvafestivaalit.fi


tiistai 10. heinäkuuta 2018

Hyvää kuvataiteen päivää!

Hyvää kuvataiteen päivää! 10.7. on samalla Helene Schjerfbeckin syntymäpäivä, hän syntyi vuonna 1862.

Schjerfbeck tuskin teki sarjakuvia, mutta tämä piirros on aika lähellä sitä. Piirros on tehty "The Illustrated London News" lehdelle vuonna 1880, jolloin taiteilija on ollut vasta noin 18-vuotias. Varsinaista tarinaa kuvista ei löydy, mutta sivun muoto on hyvin sarjakuvamainen.



Kuva on peräisin Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista, ja löytyy museoiden, kirjastojen ja arkistojen hakupalvelu Finnan kautta.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Oulun pohjoismainen sarjakuvakilpailu 2018

Oulun sarjakuvakeskuksen pohjoismaisen sarjakuvakilpailun 2018 teemana on "Valo". Kilpailussa etsitään tällä kertaa sarjakuvapohjaisia valotaideteoksia. Töiden deadline on 28.9 2018.

Kilpailu on avoin kaikille pohjoismaisille ja baltialaisille, sekä näissä maissa asuville piirtäjille ja käsikirjoittajille.

Lisätietoa Oulun sarjakuvakeskuksen sivuilta: Sarjakuvakilpailu 2018


Oulu Nordic Comics competition 2018. Theme: Light

Competition info in English.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Nuori Voima -palkinto 2018

Vuoden 2018 Nuori Voima -palkinto myönnettiin Johanna Vehkoon ja Emmi Niemisen sarjakuvakirjalle Vihan ja inhon internet.

Journalistinen sarjakuvateos käsittelee netin vihapuhetta ja erityisesti naisiin kohdistunutta verkkovihaa henkilökohtaisten esimerkkien kautta.


Nuoren Voiman Liitto myöntää palkinnon vuosittain ansioituneesta toiminnasta kirjallisuuden ja kulttuurin alalla.

Sarjakuvaelämää -dokumenttisarja


Ylen tuottama neliosainen Sarjakuvaelämää -dokumenttisarja alkoi Yle Fem -kanavalla tiistaina 12.6.2018. Sarja esittelee suomalaisia nykysarjakuvantekijöitä.

Kaikki jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa: Sarjakuvaelämää

-

Sarjakuvaelämää-dokumenttisarjan vanavedessä Yle on julkaissut Areenassa myös kolme vanhempaa sarjakuva-aiheista ohjelmaa.


Sarjakuvan anatomiaa vuodelta 1971 on melkoista ajankuvaa. Haastateltavina myös Joonas Savolainen ja Timo Aarniala.

Hyppytynti 36: Kirottua (1981). Mukana Tarmo Koivisto.

Rottia, paholaisia, luupäitä. Sarjakuvan juuret (1998). Ohjelma on kuvattu osittain Kemin sarjakuvapäivillä. Mukana mm. Jeff Smith, Bryan Talbot, Anders Westerberg, Kivi Larmola, Markku  Paretskoi, Pauli Heikkilä, Jope Pitkänen ja Pekka Seppänen.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vuoden Sarjakuvateko-palkinto 2017

Vuoden 2017 sarjakuvateko: Pekka A. Manninen ja Tampereen sarjakuvaseura ry:n Sarjari-lehden numero 100


Sarjakuvantekijät ry luovutti Tampere kuplii –sarjakuvafestivaaleilla 24.3.2018 perinteisen kunniapalkintonsa suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta. Palkinto on ulkoiselta muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.

Palkinto ojennettiin tällä kertaa sarjakuvantekijä Pekka A. Manniselle (s. 1959) hänen toimittamansa Sarjari-lehden ansiosta. Tampereen sarjakuvaseuran lehti julkaisee kotimaista sarjakuvaa tinkimättömään pienlehtityyliin. Sarjari on ilmestynyt vuodesta 1981 alkaen, ja Manninen on toiminut sen päätoimittajana vuodesta 1982. Lehden sadas numero ilmestyi syksyllä 2017. Mikään muu kotimainen sarjakuvalehti ei ole yltänyt samaan lukemaan. Tällä hetkellä Sarjaria on toki jo ehtinyt ilmestyä lisääkin.

Sarjari on elävä esimerkki 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun pienlehtibuumista, jota juuri nyt esitellään Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyssäkin. Omakustannelehtiä ilmestyi tuolloin valtavasti, ja paikalliset sarjakuvaseuratkin innostuivat julkaisemaan omia lehtiään eri puolilla maata. Sarjari on poikkeuksellinen tapaus, sillä se jatkaa edelleen samalla linjalla. Lehti ilmestyy teemanumeroina ja julkaisee koko ajan uusien tarjokkaiden töitä, vaikka lehdellä on myös laaja kaarti vakituisia piirtäjiä ja käsikirjoittajia.


P. A. Manninen on ollut jopa eräänlainen kestoehdokas Sarjakuvateko-palkinnoille, sillä hän on toiminut laajasti alan kentällä. Ensimmäisenä sarjakuvasta tohtoriksi väitelleenä hän on toiminut niin alan opettajana, luennoitsijana, kuraattorina ja tietenkin sarjakuvantekijänä jo vuodesta 1977. Häneltä on julkaistu yli 20 albumia, ja jopa omaa koottujen sarjakuvien albumisarjaa (Zum Teufel). Parhaiten hänet tunnetaan vinon humoristisista Kapteeni Kuolio -sarjakuvistaan (1990–), jotka sijoittuvat tunnistettavaan Tampereen miljööseen ja kehittyvät yliluonnollisia ja kulttuurihistoriallisia näkökulmia avaaviksi scifi-, kauhu- ja fantasiaseikkailuiksi.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus


Pekka A. Manninen (kuva: Reima Mäkinen) 

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat 24.3.2018

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja varoista, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella Kopioston jakamina tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista. Vuonna 2017 Sarjakuvantekijät ry:lle tulleista Kopiostokorvauksista jaettiin Pätkä-apurahat 24.3.2018. 

Tällä kertaa hakemuksia kertyi 113 kpl, yhteensä 316.076 euron arvosta. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa oli jälleen yhdistyksen hallituksen edustajan lisäksi kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää.

Seuraava haku on tammikuun 2019 loppuun mennessä. Lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista.


Sarjakuvantekijät ry:n vuotuiset Pätkä-apurahat jaettiin Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 24.3.2018.

Apuraharaati: Sami Aho, Verna Kuutti, Vesa Ilmaranta (pj.)

---

Jyrki Heikkinen
Sarjakuvakirjaan ”Savupilvi”, 2000 e.

Sanna Hukkanen
Sarjakuva-albumiin ”Etnogaafinen matkapäiväkirja”, 3000 e.

Petri Hänninen ja Jussi Kaakinen
Sarjakuvaromaanin valmistelutöihin (USA) ”Sultana of the Moon”, 3000 e.

Aino Louhi
Sarjakuvaromaaniin ”Tähtienvälinen avaruus”, 2500 e.

Jussi Miettola ja Antti Ollikainen
Sarjakuva-albumiin ”Space Bill & the Rock Its”, 2500 e.

Miguel Francisco Moreno
Dokumentaariseen sarjakuvaromaaniin seksiturismin ja pedofilian uhreista, 3000 e.

Reetta Niemensivu
Taiteelliseen työskentelyyn sarjakuvan parissa, 3000 e.

Jukka-Pekka Parkkonen
Interaktiiviseen digitaaliseen sarjakuvateokseen ”Kepler-187F”, 3000 e.

Jussi Piironen
Tieteissarjakuvaan ”Hauser”, 3000 e.

Anna Raatikainen
Sarjakuvanovelliin ”Muisto”, 2000 e. 

Kati Rapia
Sarjakuva-albumiin ”Pyrstötähti ja Maailman Lopun Meininki”, 3000 e.

Hannele Richert
Sarjakuvakirjaan, 2000 e.

Timo Ronkainen
Sarjakuva-albumiin Outsiderin pohjalta ja perikunnan luvalla ”Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja: Sobekneferun hautakammio”, 3000 e.

Heikki Rönkkö
Taiteelliseen työskentelyyn ”POF” ja ”Toinen linna”, 2500 e. 

Työryhmä ART Lintuset
Sarjakuvaromaanin edistämiseen ”Myrskynsilmä”, 3000 e.

Työryhmä
Sarjakuva-albumiin ”Huojuva Torni”, 3000 e.

---

Apurahoja 16 kpl, hallituksen päätös jaettavasta summasta 42.000 euroa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tampere Kuplii 21.–25.3.2018

Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaali järjestetään 12. kerran 21.3.–25.3.2018..

Arkipäivien ohjelma ke 21.3. ja to 22.3.2018.

Keskiviikkona 21.3. festivaali aloittaa perinteiseen tapaan Lastenkirjainstituutissa Tampereella.

Torstaina 22.3. sarjakuvaohjelmaa on pääkirjasto Metsossa.

Perjantaina 23.3. kuplitaan Tampereen yliopistolla, jossa jaetaan vuoden Sarjakuva-Finlandia ja kuunnellaan akateemista sarjakuvaohjelmaa Tampere Kuplii goes Academic -iltapäivässä.

Lauantaina 24.3.2018 ja sunnuntaina 25.3.2018 sarjakuva valtaa Tampere-talon, jossa on ohjelmaa sarjakuvamarkkinoista cosplayhin ja sarjakuvajulkistuksista ja tekijähaastatteluista erilaisiin paneelikeskusteluihin, näyttelyitä unohtamatta. Tampere-taloon on luonnollisesti vapaa pääsy, kuten ennenkin. Tapahtuman kunniavieraina ovat tällä kertaa Sami Toivonen ja Aino Havukainen.

Sarjakuvantekijät ry jakaa Vuoden sarjakuvateko -palkinnon ja Pätkä-apurahat Tampere-talon Kuplalavalla la 24.3. klo 17. Tiedot voittajasta ja apurahan saajista ilmestyvät myös tälle nettisivulle pian tapahtuman jälkeen.

Sarjakuvantekijät ry on myös järjestänyt festivaaleille luennon aiheesta Taiteilija ja verot. Sunnuntaina 25.3. klo 13.00 Tampere-talon Sopraano-salissa Saara Toivonen kirjanpitotoimisto Tilitoverista kertoo taiteilijan veroasioista.

Tampere Kupliin koko ohjelma ja muuta lisätietoa löytyy tuolta: Tampere Kuplii 2018



tiistai 16. tammikuuta 2018

Puupäähattu Martti Sirolalle

Suomen sarjakuvaseuran vuosittain jakama sarjakuva-alan tunnustuspalkinto Puupäähattu myönnettiin vuonna 2018 pitkän linjan sarjakuvantekijä ja kuvittaja Martti Sirolalle.

Sirola muistetaan mm. Apassit sarjakuva-albumeista, jotka olivat 1970-luvulla harvinaisia kotimaisia nuorten sarjakuvia. Myöhemmin hän on tehnyt sarjakuvakirjoja mm. Hölmöläisistä, sekä useita Jäpänperä-albumeita.



Samalla sarjakuvaseura myönsi myös kaksi uutta Sarjakuvaneuvoksen arvonimeä. Uudet sarjakuvaneuvokset ovat Timo Ronkainen ja Ilkka U. Pesämaa.

Sarjakuvantekijät ry onnittelee!