maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vuoden Sarjakuvateko-palkinto 2017

Vuoden 2017 sarjakuvateko: Pekka A. Manninen ja Tampereen sarjakuvaseura ry:n Sarjari-lehden numero 100


Sarjakuvantekijät ry luovutti Tampere kuplii –sarjakuvafestivaaleilla 24.3.2018 perinteisen kunniapalkintonsa suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta. Palkinto on ulkoiselta muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.



Palkinto ojennettiin tällä kertaa sarjakuvantekijä Pekka A. Manniselle (s. 1959) hänen toimittamansa Sarjari-lehden ansiosta. Tampereen sarjakuvaseuran lehti julkaisee kotimaista sarjakuvaa tinkimättömään pienlehtityyliin. Sarjari on ilmestynyt vuodesta 1981 alkaen, ja Manninen on toiminut sen päätoimittajana vuodesta 1982. Lehden sadas numero ilmestyi syksyllä 2017. Mikään muu kotimainen sarjakuvalehti ei ole yltänyt samaan lukemaan. Tällä hetkellä Sarjaria on toki jo ehtinyt ilmestyä lisääkin.

Sarjari on elävä esimerkki 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun pienlehtibuumista, jota juuri nyt esitellään Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyssäkin. Omakustannelehtiä ilmestyi tuolloin valtavasti, ja paikalliset sarjakuvaseuratkin innostuivat julkaisemaan omia lehtiään eri puolilla maata. Sarjari on poikkeuksellinen tapaus, sillä se jatkaa edelleen samalla linjalla. Lehti ilmestyy teemanumeroina ja julkaisee koko ajan uusien tarjokkaiden töitä, vaikka lehdellä on myös laaja kaarti vakituisia piirtäjiä ja käsikirjoittajia.



P. A. Manninen on ollut jopa eräänlainen kestoehdokas Sarjakuvateko-palkinnoille, sillä hän on toiminut laajasti alan kentällä. Ensimmäisenä sarjakuvasta tohtoriksi väitelleenä hän on toiminut niin alan opettajana, luennoitsijana, kuraattorina ja tietenkin sarjakuvantekijänä jo vuodesta 1977. Häneltä on julkaistu yli 20 albumia, ja jopa omaa koottujen sarjakuvien albumisarjaa (Zum Teufel). Parhaiten hänet tunnetaan vinon humoristisista Kapteeni Kuolio -sarjakuvistaan (1990–), jotka sijoittuvat tunnistettavaan Tampereen miljööseen ja kehittyvät yliluonnollisia ja kulttuurihistoriallisia näkökulmia avaaviksi scifi-, kauhu- ja fantasiaseikkailuiksi.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus


Pekka A. Manninen (kuva: Reima Mäkinen)