maanantai 26. maaliskuuta 2018

Vuoden Sarjakuvateko-palkinto 2017

Vuoden 2017 sarjakuvateko: Pekka A. Manninen ja Tampereen sarjakuvaseura ry:n Sarjari-lehden numero 100


Sarjakuvantekijät ry luovutti Tampere kuplii –sarjakuvafestivaaleilla 24.3.2018 perinteisen kunniapalkintonsa suomalaista sarjakuvakulttuuria edistäneestä teosta. Palkinto on ulkoiselta muodoltaan jättiläiskokoinen sivellin.



Palkinto ojennettiin tällä kertaa sarjakuvantekijä Pekka A. Manniselle (s. 1959) hänen toimittamansa Sarjari-lehden ansiosta. Tampereen sarjakuvaseuran lehti julkaisee kotimaista sarjakuvaa tinkimättömään pienlehtityyliin. Sarjari on ilmestynyt vuodesta 1981 alkaen, ja Manninen on toiminut sen päätoimittajana vuodesta 1982. Lehden sadas numero ilmestyi syksyllä 2017. Mikään muu kotimainen sarjakuvalehti ei ole yltänyt samaan lukemaan. Tällä hetkellä Sarjaria on toki jo ehtinyt ilmestyä lisääkin.

Sarjari on elävä esimerkki 1970-luvun lopun ja 1980-luvun alun pienlehtibuumista, jota juuri nyt esitellään Postimuseon Pienlehtiä ja punkpostia -näyttelyssäkin. Omakustannelehtiä ilmestyi tuolloin valtavasti, ja paikalliset sarjakuvaseuratkin innostuivat julkaisemaan omia lehtiään eri puolilla maata. Sarjari on poikkeuksellinen tapaus, sillä se jatkaa edelleen samalla linjalla. Lehti ilmestyy teemanumeroina ja julkaisee koko ajan uusien tarjokkaiden töitä, vaikka lehdellä on myös laaja kaarti vakituisia piirtäjiä ja käsikirjoittajia.



P. A. Manninen on ollut jopa eräänlainen kestoehdokas Sarjakuvateko-palkinnoille, sillä hän on toiminut laajasti alan kentällä. Ensimmäisenä sarjakuvasta tohtoriksi väitelleenä hän on toiminut niin alan opettajana, luennoitsijana, kuraattorina ja tietenkin sarjakuvantekijänä jo vuodesta 1977. Häneltä on julkaistu yli 20 albumia, ja jopa omaa koottujen sarjakuvien albumisarjaa (Zum Teufel). Parhaiten hänet tunnetaan vinon humoristisista Kapteeni Kuolio -sarjakuvistaan (1990–), jotka sijoittuvat tunnistettavaan Tampereen miljööseen ja kehittyvät yliluonnollisia ja kulttuurihistoriallisia näkökulmia avaaviksi scifi-, kauhu- ja fantasiaseikkailuiksi.

Sarjakuvantekijät ry:n hallitus


Pekka A. Manninen (kuva: Reima Mäkinen) 




lauantai 24. maaliskuuta 2018

Sarjakuvantekijät ry:n Pätkä-apurahat 24.3.2018

Sarjakuvantekijät ry jakaa vuosittain Pätkä-apurahoja varoista, joita kertyy jäsenten yhdistykselle luovuttaman valtakirjan perusteella Kopioston jakamina tekijänoikeuskorvauksina sarjakuvien kopioinnista. Vuonna 2017 Sarjakuvantekijät ry:lle tulleista Kopiostokorvauksista jaettiin Pätkä-apurahat 24.3.2018. 

Tällä kertaa hakemuksia kertyi 113 kpl, yhteensä 316.076 euron arvosta. Kolmihenkisessä asiantuntijaraadissa oli jälleen yhdistyksen hallituksen edustajan lisäksi kutsuttuna kaksi viime vuonna apurahan saanutta sarjakuvantekijää.

Seuraava haku on tammikuun 2019 loppuun mennessä. Lisätietoja yhdistyksen nettisivulta ja Facebookista.


Sarjakuvantekijät ry:n vuotuiset Pätkä-apurahat jaettiin Tampere kuplii -sarjakuvafestivaaleilla 24.3.2018.

Apuraharaati: Sami Aho, Verna Kuutti, Vesa Ilmaranta (pj.)

---

Jyrki Heikkinen
Sarjakuvakirjaan ”Savupilvi”, 2000 e.

Sanna Hukkanen
Sarjakuva-albumiin ”Etnogaafinen matkapäiväkirja”, 3000 e.

Petri Hänninen ja Jussi Kaakinen
Sarjakuvaromaanin valmistelutöihin (USA) ”Sultana of the Moon”, 3000 e.

Aino Louhi
Sarjakuvaromaaniin ”Tähtienvälinen avaruus”, 2500 e.

Jussi Miettola ja Antti Ollikainen
Sarjakuva-albumiin ”Space Bill & the Rock Its”, 2500 e.

Miguel Francisco Moreno
Dokumentaariseen sarjakuvaromaaniin seksiturismin ja pedofilian uhreista, 3000 e.

Reetta Niemensivu
Taiteelliseen työskentelyyn sarjakuvan parissa, 3000 e.

Jukka-Pekka Parkkonen
Interaktiiviseen digitaaliseen sarjakuvateokseen ”Kepler-187F”, 3000 e.

Jussi Piironen
Tieteissarjakuvaan ”Hauser”, 3000 e.

Anna Raatikainen
Sarjakuvanovelliin ”Muisto”, 2000 e. 

Kati Rapia
Sarjakuva-albumiin ”Pyrstötähti ja Maailman Lopun Meininki”, 3000 e.

Hannele Richert
Sarjakuvakirjaan, 2000 e.

Timo Ronkainen
Sarjakuva-albumiin Outsiderin pohjalta ja perikunnan luvalla ”Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja: Sobekneferun hautakammio”, 3000 e.

Heikki Rönkkö
Taiteelliseen työskentelyyn ”POF” ja ”Toinen linna”, 2500 e. 

Työryhmä ART Lintuset
Sarjakuvaromaanin edistämiseen ”Myrskynsilmä”, 3000 e.

Työryhmä
Sarjakuva-albumiin ”Huojuva Torni”, 3000 e.

---

Apurahoja 16 kpl, hallituksen päätös jaettavasta summasta 42.000 euroa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tampere Kuplii 21.–25.3.2018

Tampere Kuplii -sarjakuvafestivaali järjestetään 12. kerran 21.3.–25.3.2018..

Arkipäivien ohjelma ke 21.3. ja to 22.3.2018.

Keskiviikkona 21.3. festivaali aloittaa perinteiseen tapaan Lastenkirjainstituutissa Tampereella.

Torstaina 22.3. sarjakuvaohjelmaa on pääkirjasto Metsossa.

Perjantaina 23.3. kuplitaan Tampereen yliopistolla, jossa jaetaan vuoden Sarjakuva-Finlandia ja kuunnellaan akateemista sarjakuvaohjelmaa Tampere Kuplii goes Academic -iltapäivässä.

Lauantaina 24.3.2018 ja sunnuntaina 25.3.2018 sarjakuva valtaa Tampere-talon, jossa on ohjelmaa sarjakuvamarkkinoista cosplayhin ja sarjakuvajulkistuksista ja tekijähaastatteluista erilaisiin paneelikeskusteluihin, näyttelyitä unohtamatta. Tampere-taloon on luonnollisesti vapaa pääsy, kuten ennenkin. Tapahtuman kunniavieraina ovat tällä kertaa Sami Toivonen ja Aino Havukainen.

Sarjakuvantekijät ry jakaa Vuoden sarjakuvateko -palkinnon ja Pätkä-apurahat Tampere-talon Kuplalavalla la 24.3. klo 17. Tiedot voittajasta ja apurahan saajista ilmestyvät myös tälle nettisivulle pian tapahtuman jälkeen.

Sarjakuvantekijät ry on myös järjestänyt festivaaleille luennon aiheesta Taiteilija ja verot. Sunnuntaina 25.3. klo 13.00 Tampere-talon Sopraano-salissa Saara Toivonen kirjanpitotoimisto Tilitoverista kertoo taiteilijan veroasioista.

Tampere Kupliin koko ohjelma ja muuta lisätietoa löytyy tuolta: Tampere Kuplii 2018